Mainos
Mainos

Savon Sanomat tekemään uutisia MTV:lle

Savon Sanomat ryhtyy tekemään MTV:lle uutisia Pohjois-Savon alueelta. Yhteistyö käynnistyy maaliskuun alussa. Sen jälkeen Savon Sanomien sähköisen uutistoiminnan yksikkö Uutispöytä toimittaa uutisia myös MTV:n valtakunnallisiin tv-uutislähetyksiin.

MTV

MTV:n aluetoimintaa on aiemminkin hoidettu osin yksityisten alihankkijoiden voimin, mutta yhteistyö maakuntalehden kanssa on uutta. Uutis- ja ajankohtaisohjelmista vastaavan päätoimittajan Juhani Pekkalan mukaan MTV:n tavoitteena on löytää jatkossa vielä lisää yhteistyökumppaneita maakuntien lehdistä tai muista välineistä.

-Se on osa uutta aluetoimintastrategiaamme ja olemme tyytyväisiä siitä, että nyt teimme ensimmäisen avauksen tällä alueella, Pekkala sanoo yhtiön tiedotteessa. Savon Sanomien kehityspäällikkö Seppo Roth perustelee yhteistyötä sillä, että perinteinen sanomalehdistö hakee nyt kokemusta ja osaamista kaiken sähköisen viestinnän alueella. Verkottuminen osaavan kumppanin kanssa on siihen hyvä ratkaisu, Roth uskoo.

Ennestään kaapeliuutisia


Savon Sanomien Uutispöytä-yksikkö tekee jo ennestään sähkeuutisia Savon Sanomien verkkolehden sivuille ja kuopiolaisen puhelinyhtiö KPY:n kaapelitelevisioyhtiölle Starvisiolle. Yksikössä on kaksi toimittajaa, joista toisella on jo entuudestaan pitkä tv-kokemus.

Yhteistyöhanke MTV:n kanssa on Rothin mukaan ollut vireillä jo viime kesästä lähtien. Jos hanke lähtee hyvin käyntiin, Savon Sanomille saattaa hyvinkin olla kiinnostusta myös laajentaa sähköistä toimintaa. MTV:n Joensuun alueen eli Pohjois-Karjalan, Kainuun ja osin myös Pohjois-Savon uutisointia hoitaa vastedes toimittaja Keimo Lehtiniemen Viestintätoimisto Lehtiniemi Oy.

Aiemmin MTV:n Itä-Suomen uutispalvelusta vastannut Harri Ekholmin Juttu-Sultsina siirtyy helmikuun jälkeen kilpailevan TV-kanava Nelosen leiriin.

MTV kertoi alkuviikosta aloittavansa ensi viikolla yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on vähentää väkeä jopa 150 työntekijällä. Vähennykset koskevat MTV Tuotanto Oy:n lisäksi uutis- ja ajankohtaisohjelmia.

(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme