Mainos
Mainos

Seuraava iOS-päivitys nostatti huolen Twitterissä: Kuka tahansa voi tallentaa katoaviksi tarkoitettuja videoita

Omenaluurien omistajien ensireaktiot olivat positiivisia, kun Apple julkaisi listan tulevista päivityksistä. Käyttöjärjestelmä iOS:n uusin versio tulee pitämään sisällään Screen mirrorin -nimisen ominaisuuden, joka tarkoittaa, että puhelimen näytön tapahtumia voisi tulevaisuudessa videoida.

Uudistuksessa on kuitenkin kaksi puolta, niin kuin yhdysvaltalaismies Faiz Shakir osuvasti osoitti havainnollisella videollaan, joka on levinnyt kulovalkean tavoin Twitterissä.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Shakir puki sanoiksi monen kuluttajan epäilykset uutta toimintoa kohtaan kommentoidessaan videotaan Buzzfeedille. Hän oli päässyt käyttämään käyttöjärjestelmän testiversiota yhteistyönä Applen kanssa. iOS 11 saapuu suuren yleisön uloittuville vasta syksyllä.

– Järkytyin, sillä kuka tahansa voisi nauhoittaa minun päivityksiäni esimerkiksi Facetimessa tai Snapchatissä. Toisaalta ominaisuus siältää myös paljon etuja. Voin esimerkiksi opastaa isovanhempiani jatkossa helpommin puhelimen käytössä ottamalla heille ohjevideoita.

Ihmiset ovat suhtautuneet videointimahdollisuuteen sekä innokkaasti että skeptisesti. Niin kuin moni onkin jo ehtinyt netissä huomauttaa, tekniikka ei ole sinänsä enää ihan uutta. Kuvakaappauksia on voinut ottaa jo pitkään ja tarjolla on valikoima sovelluksia, joiden avulla videoiminen on mahdollista.

Nyt Apple on vain sisällyttämässä ominaisuuden kiinteäksi osaksi käyttöjärjestelmäänsä. Se tarkoittaa luultavasti näyttövideoiden käytön kasvua.

Lähde: Buzzfeed

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme