Mainos
Mainos

Seuraavan iPhonen myynnistä odotetaan ”ennennäkemättömän” suurta – näitä ominaisuuksia odotetaan

Applen odotetaan uudistavan viime aikoja enemmän iPhoneaan ensi vuonna – ja lopputuloksena myynti hypännee jälleen uusille luvuille. Näin uskoo ainakin KGI Securitiesin analyytikko Ming-chi Kuo, joka on jälleen jatkanut totutusti aiempina vuosina hyvin osuneita ennustuksiaan tulevien iPhone-mallien tekniikasta.

Kuo odottaa jopa 120-150 miljoonan iPhonen myyntiä ensi vuoden toisella vuosipuoliskolla uutuuksien siivittämänä.

Tulossa olisi kolme uutta mallia, joista yksi olisi täysin uusi ja kaksi muuta seuraajia nykymalleille. 4,7 ja 5,5 tuuman päivitettyjenmallien ohella nähtäisiin uusi OLED-näyttöinen iPhone, jonka näytön aktiiviseksi pinta-alaksi Kuo on aiemmin maininnut 5,1-5,2 tuumaa.

4,7 ja 5,5 tuuman uudet iPhonet säilyttäisivät pääasiassa nykyisen iPhone 7:n designin, mutta takaa niistäkin löytyisi lasia. Osaltaan tämä avittaisi langattoman latauksen tuloa mukaan kaikkiin kolmeen uuteen iPhone-malliin. Android- ja myös Windows-puhelimissakin jo pitkään mukana ollutta langatonta latausta ei toistaiseksi ole iPhoneissa nähty. Vielä ei tiedetä yksityiskohtia Applen tulevasta langattoman lataamisen ratkaisusta.

OLED-näyttöisessä iPhonessa näytön odotetaan myös kaartuvan laitteen reunoille ja kyse on radikaalilla tavalla uudesta iPhone-muotoilusta. Näin näytön varsinainen koko voisi olla 5,8 tuumaa, mutta osa siitä jäisi laitteen reunoille. Tähän iPhone-malliin odotetaan myös muuten ”huomattavan ylivertaisia ominaisuuksia”, toteaa Kuo. Kotinäppäimen sormenjälkitunnistimineen odotetaan olevan tavalla tai toisella osa näyttöä.

Aiemmin iPhone 6 ja iPhone 6 Plus -mallit ylsivät 110-120 miljoonan toimituksiin vuoden 2015 jälkipuoliskolla. Sittemmin iPhone 6s -mallien myynti jäi tämän alle ja iPhone 7 -myynnin odotetaan olevan nyt korkeintaan lähellä tai samalla tasolla.

Uusista iPhoneista kahden suuremman odotetaan sisältävän myös kaksoiskameran, joka 4,7 tuuman uudestakin iPhonesta jäisi yhä uupumaan.

iPhone viettää ensi vuonna 10-vuotispäiväänsä. Tämän innoittamana puhelimen on veikattu myös mahdollisesti saavan tavallisesta poikkeavan nimen, kuten iPhone X tai iPhone 10. Myös iPhone 8 on toki yhä nimenä mahdollinen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme