Mainos
Mainos

Snapchat-video johti pidätykseen – miestä syytetään videon kuvanneen henkilön raiskaamisesta

Snapchat-video herätti epäilyt mahdollisesta raiskauksesta, jonka rikoksen uhri oli kuvannut. Viranomaiset pidättivät epäillyn nähtyään netissä levinneen videon.

Miestä syytetään raiskauksesta Ohiossa Yhdysvalloissa Snapchat-viestipalveluun ladatun videon perusteella. Poliisi pidätti miehen sen jälkeen, kun viranomaisille alkoi saapua rikosilmoituksia raiskauksen uhrin kuvaaman videon levittyä nettiin.

Tapauksesta ei ole selvinnyt vielä tarkempia yksityiskohtia, mutta ilmeisesti poliisi kävi ensimmäisen kerran syytetyn 77-vuotiaan miehen asunnolla sosiaalihuollon tarkastuskäynnillä tiistai aamuna. Myöhemmin samana aamuna poliisi sai ilmoituksia Snapchat-videosta, jonka perusteella samassa asunnossa olisi tehty seksuaalista väkivaltaa.

Kyseinen video välitettiin myös viranomaisille, joka videon sisällön nähtyään päätti pidättää miehen.

Rikoksessa syyttäjänä toimiva James VanErten sanoo, ettei hän tarkalleen tiedä miksi uhri nauhoitti rikoksen. Jos tarkoituksena oli tehdä todiste tapahtuneesta, onnistui uhri siinä aikomallaan tavalla.

– Se on järkyttävää, mutta ainakin saatoimme pidättää miehen pikaisesti ja pistää stopin tilanteelle, Van Erten toteaa.


***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme