Mainos
Mainos

STT epäilee Yleä uutispalvelun väärinkäytöstä

STT epäilee, että Yleisradion työntekijät ovat käyttäneet luvatta tietotoimiston uutispalveluita. STT:n päätoimittaja Mika Petterson on tänään vahvistanut Keskisuomalaiselle, että Ylen koneilta on kuluvan vuoden aikana avattu yli 47 000 tietotoimiston suljetun uutispalvelun sivua.

Yle ei saisi enää käyttää toiminnassaan STT:n uutisia, sillä se luopui tietotoimiston palveluista viime vuoden alusta. Ylen johto perusteli päätöstä muun muassa taloudellisilla syillä.

Pettersonin mukaan STT käynnisti selvityksen uutispalvelunsa käytöstä huomattuaan, että osa Ylen uutisista vaikuttaa hyvin samanlaisilta tietotoimiston juttujen kanssa. Selvityksessä kävi ilmi, että Ylen tietokoneilta on päästy palveluun hyödyntämällä toisten tiedotusvälineiden ja muiden organisaatioiden tunnuksia luvatta.

- Voin vain kuvitella, miten tunnukset ovat joutuneet Ylelle. Joku toisen median työntekijä on voinut antaa niitä, joku on saattanut vaihtaa työpaikkaa, Petterson sanoi tiistaina.

Tietotoimisto pyysi selvitystä

STT on pyytänyt Yleltä selvitystä tunnusten käytöstä. Pettersonin mukaan tietotoimisto harkitsee jatkotoimia saatuaan vastauksen Yleltä.

- Ei tämä kauhean rehtiä uutiskilpailua ole. Siitä olen pahoillani meidän ja maksavien asiakkaidemme puolesta.

Päätoimittaja korosti, ettei hän usko Ylen johdon siunanneen uutispalvelun luvatonta käyttöä. Samaa vakuutti Ylen uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen. Hän ei tiedä, ketkä ovat käyneet STT:n palvelussa Ylen koneilta. Kemppaisen mukaan luvattomaan käyttöön ovat voineet syyllistyä esimerkiksi Ylen tiloissa työskentelevät vapaat toimittajat.

- Yritämme tutkia, keitä he ovat. Jotenkin näyttää, että kyseessä on ollut nuorta väkeä, jotka ovat olleet meillä vähemmän aikaa töissä, Kemppainen sanoi.

Yle: Ei vaikutusta uutistoimintaan

Uutispäätoimittaja muistutti, että Ylessä työskentelee 3 200 ihmistä. Tämän vuoksi kymmenettuhannet sivulataukset voivat kertyä helposti. Kemppainen kertoi, että Ylessä on kaikin keinoin yritetty estää STT:n palveluiden käyttö niistä luopumisen jälkeen.

- Uutistoimintamme kannalta tällä ei ole ollut mitään merkitystä. Uutisemme perustuvat ihan muuhun kuin naapurilta vilkuiluun.

Yle yrittää selvittää, ketkä sen koneilta ovat käyttäneet STT:n uutispalvelua luvatta. Kemppaisen mukaan palvelun käyttö on kielletty Ylen ohjeissa, ja kiellon rikkojille tulee asiasta seurauksia.

- Tämä on kiusallinen tapaus sekä meille että STT:lle, Kemppainen totesi.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme