Mainos
Mainos

Suomen mediakentästä tulossa kattava tutkimus

Ensi syksynä Suomessa alkaa laaja niin painettua kuin sähköistäkin mediaa koskeva tutkimus. Kolme vuotta kestävässä neliosaisessa hankkeessa ovat mukana Turun kauppakorkeakoulu, Tampereen yliopiston tiedotusopin laitos, Tilastokeskus ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen Painoviestintä-yksikkö.

Turun kauppakorkeakoulu selvittää mediamarkkinoilla tapahtuvia kilpailun, tuotannon ja myynnin kehityksen muutoksia. Tutkimus keskittyy erikoisesti median rakenteiden muutoksiin ja talouden vaikutuksiin.

Tilastokeskus selvittää mihin kuluttajat käyttävät aikaansa ja rahojaan nopeasti kehittyvässä viestintäympäristössä ja miten nämä valinnat vaikuttavat eri medioihin.

Tampereen yliopiston tiedotusopin laitoksen tehtävänä on tarkastella median sisältöä. Suurennuslasin alla ovat niin aiheiden kirjo ja määrä kuin median käyttämät esitystavatkin.

Tutkimuksen neljännessä osassa hahmotellaan koko viestintäalan tulevaisuudennäkymiä. Selvityksen toteuttavat yhteistyössä kaikki tutkimuksessa mukana olevat yksiköt. Suomen Akatemia rahoittaa alkavaa hanketta kahdella miljoonalla markalla. Tutkimusraportin on määrä valmistua keväällä 2002.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme