Mainos
Mainos

Talentum osti ruotsalaisen Ekonomi & Teknik Förlagin

Kauppa kasvattaa Talentumin kustannustoimintaa noin 30 prosenttia.

Talentum on ostanut ruotsalaisen lehtiyhtiön Ekonomi & Teknik Förlagin, joka julkaisee muun muassa Affärsvärlden-talouslehteä. Talentum saa torstaina julkistetulla kaupalla omistukseensa neljä samankaltaista talouslehteä, joita yhtiö kustantaa Suomessa.

Ekonomi & Teknikin liikevaihto oli viime vuonna noin 16,6 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on noin 130 työntekijää. Talentum maksaa yhtiöstä 15,2 miljoonaa euroa. Kauppahinnasta 8,8 miljoonaa euroa maksetaan käteisellä ja 6,4 miljoonaa euroa Talentumin osakkeilla.

E+T on ollut viime vuosina tappiollinen. Yhtiön tehostamistoimet ja tuleva yhteistyö Talentumin kanssa kääntävät tuloksen nopeasti voitolliseksi, arvioi Talentumin toimitusjohtaja Harri Roschier. Kauppa kasvattaa hänen mukaansa Talentumin kustannustoimintaa noin 30 prosenttia.

Myyjinä kaupassa ovat sijoitusyhtiö Catellanin rahasto sekä insinöörijärjestöt Civilingenjörsförbundet ja Ingenjörssamfundet. Ekonomi & Teknikin kustantamat lehdet ovat Ny Teknik, Affärsvärlden, Lag&Avtal ja Miljörapporten. Suunnatussa annissa myyjät saavat vajaat 1,7 miljoonaa Talentumin osaketta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme