Mainos
Mainos

Tällaisia ominaisuuksia uusi Windows Phone 8 sisältää

Ohjelmistojätti Microsoft on kertonut älypuhelimille suunnatun Windows Phone 8:n ominaisuuksista. Microsoft tiedotti asiasta San Franciscossa järjestetyssä tapahtumassa.

Ytimiään myöten PC-Windowsin kaltainen

Windows Phone 8 -älypuhelinkäytöjärjestelmä muistuttaa tiilimäisine tapahtumaruutuinen huomattavan paljon lokakuussa markkinoille saapuvan Windows 8 -käyttöjärjestelmän Metro-käyttöliittymää.

Mutta samankaltaisuus jatkuu myös pintaa syvemmälle: Windows Phone 8 on nimittäin rakennettu saman ytimen päälle kuin Windows 8 PC- ja tabletkäyttöjärjestelmäkin. Uutistoimisto Reuters kertoo, että näin Microsoftin koko käyttöjärjestelmälinjasto saadaan yhdistettyä samoilla ohjelmistoilla toimivaksi paketiksi.

Microsoftin mukaan asiakkaat voivat yhteisen käyttöjärjestelmäytimen ansiosta vaihtaa laitteesta toiseen aiempaa helpommin. Samalla myös kuluttajien käyttöön tulevien sovellusten määrä kasvaa, kun sovelluskehittäjät voivat tehdä ohjelmia saman ytimen ympärille helposti. Yhtiön mukaan uudelle alustalle on luvassa mm. "mahtavia pelejä".

Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoo, että Nokian tulevien Lumia-puhelinten lisäksi uusi Windows Phone 8 tulee käyttöön myös Samsungin, HTC:n ja Huawein seuraavan sukupolven Windows-puhelimiin.

Liuta uusia ominaisuuksia

BBC listaa Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmän ominaisuuksia teknologiasivuillaan. Joukossa on paljon sellaisia ominaisuuksia, joita kilpailijoiden tuotteissa on jo ollut aiemmin:

-Nokian GPS- ja karttasovellukset.

-Tuki moniydinprosessoreille

-Ohjelmisto hyödyntää langattomia lähiyhteyksiä tukevaa NFC-teknologiaa

-Mahdollisuus työskennellä eri näyttöresoluutioilla, mukaanlukien 720p HD -tarkkuus

-Tuki ylimääräiselle Micro SD -muistikortille

-Lompakkosovelluksen avulla puhelin toimii mm. pankkikorttina

-Aiempaa muokattavampi aloitusruutu. Käyttäjät voivat valita kolme erilaista kokoa tapahtumaruuduille. Tapahtumaruuduille on myös enemmän värivaihtoehtoja.

-Varoitusjärjestelmä haitallisten verkkosivujen varalta

-Aiemmin Windows-puhelimia on kritisoitu siitä, että Skype-nettipuhelinohjelma ei ole vastaanottanut soittoja, jos puhelimessa on ollut päällä jokin muu ohjelma. Nyt uudessa käyttöjärjestelmäversiossa VoIP -nettipuhelut toimivat myös taustalla.

Microsoftilla vielä melkoinen urakka edessään

Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmäversiota käyttävät puhelimet tulevat markkinoille syksyn aikana.

Microsoftilla on vielä melkoisesti kirittävää älypuhelinrintamalla. Tutkimusyhtiö Gartnerin mukaan Microsoftilla oli viime vuosineljänneksellä vaivainen kahden prosentin maailmanlaajuinen markkinaosuus älypuhelimissa. Applen iPhone (23 %) ja Googlen Android puhelimet (56 %) porskuttavat vielä kaukana edellä.

Kyseessä on ollut melkoinen julkistusten viikko Microsoftille, sillä yhtiö esitteli vasta eilen aamuyöllä Suomen aikaa uuden Surface-tabletkoneen, jolla yhtiö pyrkii kamppailemaan Applen iPadin markkinaherruutta vastaan.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme