Mainos
Mainos

Talouselämän Pekka Seppänen sai Suuren Journalistipalkinnon

Ilkka Malmbergin Mervi Nykäsestä kertova "Perhetyttö" valittiin vuoden jutuksi. Vuoden uudistuksesta taas palkittiin Yleisradion Uutismixi-ohjelma.

Talouselämän päätoimittaja Pekka Seppänen on valittu vuoden journalistiksi. Bonnier AB:n perustama Suuri Journalistipalkinto jaettiin viidettä kertaa Suomessa tänä iltana.

Palkintoraati kiitteli Seppäsen kolumneja kiinnostavista aiheista, tuoreista näkemyksistä ja vakuuttavasta ilmaisusta. Lisäksi Seppäsen tekstit ovat laaja-alaisia ja niissä on usein yllättäviä tietoja, palkintoperusteluissa sanotaan.

Vuoden juttu kertoi Mervi Nykäsestä

Vuoden juttuna palkittiin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittajan Ilkka Malmbergin juttu Mervi Nykäsestä. Malmbergia kiiteltiin siitä, että hänellä on taito tehdä mielenkiintoisia ja puhuttelevia juttuja aiheista, jotka vaikuttavat loppuun käsitellyiltä tai toisarvoisilta.

Malmbergin Mervi Nykäsestä kertova Perhetyttö näytti kuinka vähän paljon julkisuudessa olevasta ihmisestä todella tiedettiin. Samalla Malmberg pystyi kertomaan kuvauksen suomalaisen yhteiskunnan lähihistoriasta.

Uutismixiä kiiteltiin nuoren kohderyhmän tavoittamisesta

Vuoden uudistukseksi palkintoraati valitsi Yleisradion Uutismixi-ohjelman. Nuorille suunnattu uutislähetys on raadin mukaan raikas yritys tavoitella haastavaa nuorta kohderyhmää. Ohjelmaa kiiteltiin myös siitä, että sen aiheet, käsittelytavat ja kuvakerronta poikkeavat selvästi perinteisestä uutisformaatista.

Tunnustuksen lisäksi kaikki voittajat saavat 7500 euroa.

Suuren Journalistipalkinnon palkintoraadin puheenjohtajana toimi päätoimittaja Merja Ylä-Anttila. Lisäksi siihen kuuluivat päätoimittajat Matti Apunen, Terttu Häkkinen, Vesa-Pekka Koljonen, Pertti Monto sekä viestintäjohtaja Erik Månsson, tutkijatohtori Tuomo Mörä, apulaisjohtaja Leena Pasanen, kolumnisti Yrjö Rautio ja vapaa toimittaja Virpi Suutari.

Ruotsissa mediakonserni Bonnier on jakanut palkinnon jo vuodesta 1966 lähtien. Suomessa palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2001.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme