Mainos
Mainos

Tampereelle kaksi nettiprofessoria

Tampereen yliopisto ja Tampereen teknillinen korkeakoulu saavat nelivuotisen lahjoitusprofessuurin, jonka pääalana ovat interaktiiviset verkkopalvelut. Tavoitteena on mm. luoda koulutuspaketti verkkoasioinnin ja viihdeteknologian aloille. Professuurin lahjoittajana on Veikkaus Oy.

Toimitusjohtaja Matti Ahteen mukaan yhtiö odottaa tutkimusyhteistyön avulla saavansa käyttöön alan tuoreinta tietoa ja taitoa. Käytännössä Veikkaus kustantaa yhden professuurin eli 500 000 markkaa vuodessa vuosina 1999-2003. Molemmat oppilaitokset sijoittavat lisäksi omia rahojaan siten, että yliopistoon perustetaan yksi professuuri ja teknilliseen korkeakouluun toinen.

Tarkoitus on toimia läheisessä yhteistyössä ja mm. järjestää yhteisiä kursseja. Tampereen yliopistossa professoriksi on nimitetty Jarmo Viteli, joka on vuodesta 1995 toiminut yliopiston hypermedialaboratorion johtajana. Tampereen teknillisessä korkeakoulussa professuuri sijoitetaan Digitaalisen median instituuttiin, ja tehtävää hoitaa Jarmo Takala. Molemmat on nimitetty tässä vaiheessa määräaikaisesti.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme