Mainos
Mainos

Tästä se taas lähtee: Väitetyt iPhone 6 -kuvat valtasivat netin

Mistä tietää, että merkittävä mobiililaitejulkistus on lähestymässä? No tietenkin siitä, että väitettyjä vuotokuvia odotetusta uutuudesta alkaa levitä pitkin nettiä. 

Osa vuodetuista kuvista osoittautuu aidoiksi, kun taas lukuisat ovat väärennöksiä. Usein tällaisissa tapauksissa varsinaisia vuotokuvia tärkeämpää on kuitenkin se, minkälaisia odotuksia uutuusmalleihin kohdistuu.

Vuotokuvat kertovat ennen kaikkea siitä, että mobiililaitejulkistuksia odotetaan innolla ja siitä on tullut todellinen teknologiamaailman verkkoilmiö.

Applen odotetusta iPhone 6 -kännykästä on nyt tupsahtanut verkkoon kuvia, joiden aitoudesta ei ole minkäänlaista varmuutta. MacRumors-sivusto esittelee sivuillaan muutamia väitetyn kännykän prototyyppikuvia.

Kuvat ovat päätyneet MacRumorsin sivuille välikäsien kautta, ja niiden kerrotaan olevan peräisin ”joltakin taholta Kiinasta”. Eli tässä vaiheessa liikutaan hyvin hataralla pohjalla.

MacRumors teki oheisten kuvien pohjalta laskelmia, joiden mukaan kuvassa näkyvä puhelin olisi nykyistä iPhone 5s -puhelinta hieman korkeampi, mutta yhtä leveä.

Kuvan laitteen reunojen muotokieli on melko pyöristetty; samaan tapaan kuin vaikkapa iPad mini -tabletissa.

Puhelimen on huhuttu olevan nykyistä ohuempi ja kevyempi. Lisäksi iPhone 6 -mallin näytössä on arvioitu käytettävän safiirilasia. Laitteen uskotan hyödyntävän sormenjälkitunnistustekniikkaa nykyisen mallin tavoin.

MacRumors toteaa, että vaikka kuvat voivat hyvinkin olla väärennettyjä, niin ne antavat käsityksen siitä, miltä suuremmalla näytöllä varustettu iPhone saattaisi näyttää.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme