Mainos
Mainos

Tästä syystä Pokémon Go ei enää kiinnosta – jo miljoonat pelaajat luovuttaneet

Koko maailman yhdessä yössä valloittaneen mobiilipeli Pokémon Go’n suosio laskee vauhdilla.

Pokémon Go menettää tuoreimpien tilastojen valossa jo miljoonia pelaajia kuukaudessa.

Googlen mukaan Pokémon Go’n suosio on laskenut huomattavasti sitten heinä-elokuun vaihteen. Yksi selittävä syy suosion laskulle on se, että pokémonien jahtaajat ovat vähentyneet katukuvassa. Lisäksi tarinat pokémoneihin liittyneistä liikenneonnettomuuksista tai naapureiden pihoille eksymisistä ovat alkaneet jo toistaa itseään, mikä on vähentänyt pelin medianäkyvyyttä.

Alunperin Pokémon Go’ta hehkutettiin, koska pelaaminen houkutteli ihmiset ulos ja liikkumaan. Maailmalla helteinen heinäkuu vaikutti kuitenkin pelaajiin, ja ulkoilu väheni.

Aikanaan pelin julkaisun jälkeen kriittisimmät kuvailivat peliä tylsäksi ja itseään toistavaksi. Parin kuukauden pelaamisen jälkeen moni alkujaan innokas pelaaja saattaakin huomata toteavansa, että pelaaminen voi todella käydä pitkäveteiseksi.

Toiset puolestaan kritisoivat peliä, koska lopputulos ei vastannut aivan sitä, mitä ennakkoon annettiin ymmärtää.


Lisäksi pelissä on havaittu jatkuvasti ongelmia, jotka ovat turhauttaneet pelaajia. Esimerkiksi heinäkuun lopussa julkaistu päivitys peliin puolestaan poisti ominaisuuden, joka auttaa lähellä piileskelevien pokémonien etsinnässä. Luonnollisesti päivitys ei miellyttänyt valtaosaa pokémonien jahtaajista.

Myös pelinkehittäjä Nianticin toimet pysäyttää kolmansien osapuolten nettisivustojen toiminta, jotka paljastavat pokémonien sijainnin, on herättänyt pelaajissa närää.

Niantic puolestaan on vastikään luvannut Facebook-sivullaan, että peliin kehitellään paraikaa useita ”uusia ja jännittäviä ominaisuuksia”. Nähtäväksi jää, kuinka pitkään pokémonien metsästäminen jaksaa todella kiinnostaa.


Näin pelataan mobiilipeli Pokémon Go'ta:



Lähteet: Mirror, Mic.com

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme