Mainos
Mainos

Teetkö ostoksia blogien perusteella? Jos vastasit kyllä, olet todennäköisesti nuori nainen

Nuoret naiset saavat eniten inspiraatioita ja ostovaikutteita blogeista. Heidän suosikkejaan ovat ruoanlaittoa ja leivontaa käsittelevät blogit sekä terveyttä ja hyvinvointia sekä kauneutta ja muotia käsittelevät blogit. Myös sisustaminen, matkailu ja ihmissuhteet kiinnostavat.

PING Helsingin ja Dagmarin tekemästä kyselytutkimuksesta selvisi, että suurin vaikutus ostopäätöksiin blogeilla ja YouTube-vaikuttajien videosisällöillä on nuorten, 15–29-vuotiaiden naisten ryhmässä. Samanikäiset miehet ovat aktiivisimpia videoblogien ja tubettajien sisältöjen seuraajia, mutta vain viisi prosenttia heistä on tehnyt ostoksia videoblogin perusteella.

Yli 40 prosenttia blogeja lukevista suomalaisista kertoo, että blogit ovat osa heidän ostoprosessiaan. Lähes joka neljäs kertoo, että blogit ovat vaikuttaneet heidän ostopäätöksiinsä ja noin joka kuudes on ostanut ja yhtä moni jättänyt ostamatta tuotteen blogin perusteella. Myös videosisällöillä on vaikutusta, mutta vähemmän.

Läpinäkyvyys tärkeää

PING Helsingin toimitusjohtaja Aku Varamäki kertoo, että vain 15 prosenttia vastaajista ei pidä blogeja luotettavina tiedonlähteinä. Lähes joka kolmas kokee kuitenkin, että kaupallista yhteistyötä tekevissä blogeissa kaunistellaan tuotteita tai palveluita.

– Rehellisyys ja läpinäkyvyys palvelevat sekä blogien seuraajia, bloggaajia että mainostajia. On sekä bloggaajan että mainostajan vastuulla pysyä totuudessa, Varamäki korostaa.

Tutkimus toteutettiin maaliskuussa. Siihen osallistui 557 vastaajaa.

Lähde: PING Helsinki

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme