Mainos
Mainos

Teitkö peliostoksia nettikaupassa? GameStopin asiakkaiden luottokorttitietojen epäillään vuotaneen

Videopelien myyntiin erikoistunut kauppaketju GameStop on vahvistanut selvittävänsä asiakkaidensa luottokorttitietojen epäiltyä vuotoa kolmansille osapuolille. Pelikauppa selvittää parhaillaan, kuinka laajasta tietovuodosta on kyse.

Yhtiön edustaja kertoi tietoturva-asioihin erikoistuneelle toimittajalla Brian Krebsille, että yhtiö on hiljattain saanut tiedon epäillystä tietovuodosta. Epäilyn mukaan GameStopin verkkokaupassa ostoksia tehneiden asiakkaiden luottokorttitietoja oltaisiin yritetty myydä nettisivustolla.

Vuotaneiden tietojen joukossa on ilmeisesti luottokorttien numeroja, erääntymispäiväyksiä, nimiä, osoitteita sekä CVV-numeroita. CVV-numerot olisi mitä ilmeisemmin viety hakkerien sivustolle asettaman haittaohjelman avulla, sillä verkkokaupoilla ei ole oikeutta niiden tallettamiseen omiin järjestelmiinsä.

GameStop on yhdysvaltalainen pelikauppaketju, jolla on myymälöitä myös Suomessa. Epäilty tietovuoto koskee viimeisimmän tiedon mukaan vain verkkokaupassa asioineita asiakkaita. Yhtiö ei ole kertonut, kuinka isosta asiakaskunnasta on kyse.

***


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme