Mainos
Mainos

Teknologiajulkaisu: ”Windows Phone kuolee tänään”

Erään aikakauden loppu on käsillä ja Microsoftin Windows Phone -alusta on tullut tiensä päähän, kirjoittaa The Verge. Tarkalleen ottaen kyseessä on jo toinen hieman vastaavanlainen julistus Vergeltä ja sen Microsoft-toimittaja Tom Warrenilta. Tammikuussa 2016 kyse oli enemmänkin Warrenin (täysin perustellusta) mielipidekirjoituksesta, jolla viitattiin alustan vähäiseen menestykseen, mutta tällä kertaa kyse on virallisemmasta alustan kuolemasta. Microsoft nimittäin on lopettanut Windows Phone 8.1:n tuen 11. heinäkuuta 2017.

Microsoft on toki julkaissut Windows Phone 8.1:n jälkeen uudemmankin mobiilikäyttöjärjestelmän, eli Windows 10 Mobilen. Kuitenkin AdDuplexin arvion mukaan lähes 80 prosenttia käytössä olevista Windows-puhelimista käyttää Windows Phone 7:ää, 8:aa tai 8.1:ä. Vain noiden viidennes Windows-puhelimista käyttää Windows 10 Mobilea.

The Vergen Tom Warrenin mukaan mielenkiintoista on nähdä, miten Microsoft aikoo Windows 10 Mobilen kanssa jatkossa toimia. Ohjelmistotuki sille jatkuu edelleen, mutta esimerkiksi viime keväänä julkaistu Creators Update -päivitys toi Mobile-versiolle hyvin vähän uudistuksia. Windows 10 -tietokoneet ovat tulevana syksynä saamassa uusia ominaisuuksia Fall Creators Update -paketin muodossa, mutta Microsoft ei ole näitä ominaisuuksia tuonut testikäytössä oleville Windows 10 Mobile -laitteille. Joidenkin huhujen mukaan Microsoft onkin jakanut Windows Mobile -kehitystiiminsä uuteen haaraan, jonka tehtävänä on vain ylläpitää alustaa siihen asti, että sen tuki loppuu syksyllä 2018.

Muissa huhuissa on toki mainittu, että Microsoft olisi kehittämässä täysin uudentyyppistä mobiililaitetta, joka toimisi myös uudella Windows 10 -versiolla. Tuo Windows-versio toimisi mahdollisesti uudella Composable Shell (CShell) -käyttöliittymällä, joka mukautuu aiempaa joustavammin eri näyttökokoihin.

Toisaalta Microsoft on myös kertonut Windows 10 -tietokoneille tulevista uudistuksista, joiden ansiosta niiden käyttö yhdessä Android- tai iOS-puhelimien kanssa olisi entistä helpompaa. Yhtiö onkin antanut moneen otteeseen ymmärtää, että varsinaisia päätelaitteita ja tiettyjä alustoja tärkeämpää olisi tuoda yhtiön eri palvelut mahdollisimman hyvin saataville mobiilisti ja pilveä hyödyntäen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme