Mainos
Mainos

Televiestintätilasto: Telealalla vilkasta

Suomalaisten teleyritysten ulkomaanpuhelujen markkinaosuuksissa tapahtui viime vuonna suuria muutoksia, ilmenee tuoreesta televiestintätilastosta. Sonera ja Finnet International menettivät hieman markkinaosuuksiaan, kun taas Telia Finland ja uusista tulokkaista RSL COM lisäsivät siivuaan.

Samaisen televiestintätilaston mukaan viime vuosi oli alan yrityksille nopean kasvun aikaa. Teleyritysten liikevaihto karttui 22 prosenttia 19,4 miljardiin markkaan. Etenkin matkapuhelinliittymien kysyntä pysyi vinhana. Viime vuonna niiden määrä lisääntyi liki 36 prosenttia, ja Suomessa onkin henkeä kohti enemmän matkapuhelimia kuin missään muussa maassa. Lankaliittymien määrässä ei sen sijaan ole juurikaan tapahtunut muutoksia.

Nopeaa kasvua nähtiin viime vuonna myös ISDN-liittymissä, sillä niiden osuus kiinteän verkon liittymistä nousi vuodenvaihteessa jo 11 prosentin tuntumaan. Internetin kotikäyttäjistä jo noin joka viides käyttääkin ISDN-liittymää yhteydenottoon. Paitsi matkapuhelinliittymien, myös Internetiin liitettyjen tietokoneiden suhteellisessa määrässä Suomi sijoittuu maailman kärkeen. Internetiin liitettyjä tietokoneita oli kuluvan vuoden alussa 107 tuhatta asukasta kohti.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme