Mainos
Mainos

Televisiomaksut nousevat tammikuussa

Vajaan seitsemän euron korotusta perustellaan kustannusten nousulla. Televisiomaksut Suomessa ovat eurooppalaisittain matalaa keskitasoa.

Televisiomaksut nousevat Yleisradion hallintoneuvoston esityksen mukaisesti ensi vuoden alusta. Tuolloin vuoden televisiomaksu on 200,70 euroa eli vajaat seitsemän euroa nykyistä korkeampi. Kuudelta kuukaudelta maksu on 101,00 euroa. Vastaavasti kolmelta kuukaudelta maksu on 51,10 euroa.

Valtioneuvosto päätti korotuksista tänään.

Televisiomaksut nousivat edellisen kerran tämän vuoden alusta. Korotusprosentti on ensi vuoden alusta 3,5. Tänä vuonna maksut nousivat 3,9 prosenttia.

Korotusta perustellaan kustannusten nousulla. Taustalla on muutama vuosi sitten parlamentaarisen työryhmän esittämä kokonaisratkaisu, jolla on tarkoitus turvata Yleisradion toiminnan rahoitus lähivuosina.

Kokonaisratkaisun mukaan televisiomaksua korotetaan vuoden 2005 alusta vuosittain inflaatiota vastaavasti lisättynä yhdellä prosentilla. Tämä epämääräinen muotoilu on herättänyt hämmennystä. Korotuksen pohjana ei ole vain inflaatio eli kuluttajahintaindeksi nousu, vaan mukana on myös ansiotasoindeksin nousu. Kaiken lisäksi lisäkorotus on yksi prosenttiyksikkö eikä yksi prosentti.

Kuluttajahintaindeksin nousun osuus peruskorotuksesta on yksi kolmannes. Ansiotasoindeksin nousun osuus on kaksi kolmasosaa. Kun tämän päälle pannaan yksi prosenttiyksikkö, tulokseksi saadaan 3,5 prosentin korotus.

Yhden prosenttiyksikön ylimääräisellä nousulla katetaan analogisten ja digitaalisten lähetysten päällekkäiset kustannukset. Ylimääräinen korotus säilyy siihen saakka, kunnes päällekkäinen analoginen ja digitaalinen toiminta loppuu.

Televisiomaksut Suomessa ovat eurooppalaisittain matalaa keskitasoa. Kymmenkunta vuotta sitten vuoden maksu oli noin 145 euroa. Kymmenen vuoden aikana Yleisradion ohjelmatarjonta niin televisiossa kuin radiossakin on yli kaksinkertaistunut.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme