Mainos
Mainos

Thaimies loukkasi väärää tahoa Facebookissa - 30 vuotta rapsahti

Thaimaassa 48-vuotias mies on saanut 30 vuoden vankeusrangaistuksen kuninkaallisen loukkaamisesta Facebookissa.

Thaimaassa on voimassa sääntö, jonka mukaan kuninkaan, kuningattaren, kruununperillisen tai sijaishallitsijan loukkaamisesta rangaistaan vankeudella.

The Guardian kertoo, että Bangkokin sotilastuomioistuin totesi miehen syylliseksi herjaavien kirjoitusten ja kuvien lähettämiseen kuudessa eri viestissä.

Hän sai jokaisesta syytekohdasta kymmenen vuoden tuomion, eli yhteensä 60 vuoden rangaistuksen. Tämä rangaistus puolitettiin 30 vuoteen, kun mies myönsi syyllisyytensä. Tuomiosta ei voi valittaa.

Thaimaassa on ollut poikkeustila vuoden 2014 sotilasvallankaappauksen jälkeen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme