Mainos
Mainos

Tietoliikennealalle koulutushanke työvoimapulaa vastaan

Tietoliikennealan työmarkkinajärjestöt, yritykset ja työministeriö aloittavat mittavan koulutusyhteistyön alan työvoimapulan ehkäisemiseksi ja työllisyyden turvaamiseksi. Seitsemän vuoden mittaisen projektin aikana pyritään kouluttamaan lähes 8000 työntekijää paremmin Internet-ajan vaatimusten mukaisiksi tietoliikenneverkkoalan ammattilaisiksi.

Tietotyötä

Tietoliikennealan koulutushankkeen syynä on alan nopea rakennemuutos, jonka vuoksi alan infrastruktuuripalvelujen parissa työskentelevät uhkaavat jäädä työttömiksi. Samaan aikaan yritykset potevat työvoimapulaa. Valtakunnallisen EduTele-projektin kustannusarvio on noin 225 miljoonaa markkaa. Koulutuksen rahoituksesta yli puolet koostuu yritysten ja muiden yksityisten tahojen koulutus- ja palkkakustannuksista. Suurin osa muusta rahoituksesta tulee työministeriöltä ja Euroopan sosiaalirahaston ESR:n varoista.

Mukana hankkeessa ovat kaikki tietoliikennealan työmarkkinajärjestöt. Työnantajapuolta edustavat Sähkö- ja telealan työnantajaliitto ja Työnantajaliitto Allianssi. Palkansaajajärjestöistä mukana ovat SAK:laiset Metallityöväen liitto ja Sähköalojen ammattiliitto, STTK:laiset Suomen teollisuustoimihenkilöiden liitto ja Teknisten liitto sekä akavalaiset Teleyritysten ylemmät toimihenkilöt, Tietoliikenneliitto ja Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestö.

Yhteistyötä kaivataan laajemminkin

Koulutusta koordinoi Espoon-Vantaan teknillinen ammattikorkeakoulu. Käytännön toteutuksesta vastaavat tiede- ja ammattikorkeakoulut, ammattioppilaitokset, aikuiskoulutuskeskukset ja muut alueelliset organisaatiot. Viranomaishallinnoinnista vastaa Uudenmaan TE-keskus.

Keskuksen ESR-koordinaattori Sakari Koivulan mukaan työttömyyttä ennaltaehkäisevää hanketta ei tällaisessa muodossa ole ennen toteutettu.
-Työmarkkinaosapuolten yhteistä osallistumista kaivattaisiin myös muihin projekteihin, Koivula neuvoo. Noin 15 opintoviikon pituinen koulutus järjestetään henkilöstöryhmittäin ja yrityksittäin. Se toteutetaan työpaikoilla, koulutuksesta vastaavien organisaatioiden tiloissa ja etäopetuksena, osin myös koulutettavan omalla ajalla. Tavoitteena on kehittää eri tarpeisiin räätälöityjä pätevöitymistutkintoja ja -diplomeja.

Kokemuksia kerätään pilottihankkeilla

Projekti käynnistyi lokakuussa Pääkaupunkiseudun aikuiskoulutussäätiön koulutuskeskus Amiedussa NetMaster -nimisellä pilottihankkeella. Vuoden loppuun mennessä Kuopiossa aloitetaan vastaava kokeilu. -Kokemusten pohjalta koulutusta laajennetaan koko maan ja kaikki henkilöstöryhmät koskeviksi, hankkeen projektipäällikkö Marko Koskela kertoo.

Amiedun pilotissa 14 opintoviikon opetus toteutetaan työssä ja Internetin kautta ja henkilökohtaisen opetussuunnitelman pohjalta. Osaaminen todennetaan näytöin ja siitä on mahdollisuus jatkaa ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme