Mainos
Mainos

Tietoliikenteen ja elektroniikan tutkimusta arvioitiin

Suomen ennätyssatsaus tietoliikenteen ja elektroniikan tutkimukseen on tuoreen arvion mukaan edistänyt tutkijoiden yhteistyötä ja auttanut heidän työnsä kaupallista hyödyntämistä.

tietokone

Arvioijat pitävät tärkeänä, että nopeasti kasvavan alan tutkimukseen panostetaan jatkossa jopa nykyistä enemmän. Tutkimushankkeissa on myös kiinnitettävä huomiota uusien taitajien koulutukseen.

Suomen Akatemian ja Tekesin teettämän väliarvion kohteena oli neljä yhä jatkuvaa tutkimusohjelmaa, joihin käytetään yhteiskunnan tutkimusrahoitusta yhteensä 520 miljoonaa markkaa eli enemmän kuin mihinkään aiempaan tutkimuskohteeseen.

Mukana olivat Tekesin teknologiaohjelmat Elektroniikka tietoyhteiskunnan palveluksessa ja Tietoliikenteellä maailmalle, Suomen Akatemian tutkimusohjelma Tietoliikenne-elektroniikka ja suomalais-ruotsalainen yhteishanke Integrated Technologies for Wireless Telecommunication.

Arvioinnin mukaan mukana olevien huippuasiantuntijoiden näkemyksiä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän. Lisäksi jättiohjelmien toimintaa voitaisiin tehostaa räätälöimällä lukuisten keskenään erilaisten tutkimushankkeiden hallinto kullekin sopivaksi. Arviointihanketta johti professori Ahti Salo Teknillisen korkeakoulun Systeemianalyysin laboratoriosta.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme