Mainos
Mainos

TJ Tieto paransi tulostaan

Tietotekniikkapalveluja toimittavan TJ Tieto -konsernin tulos parani kesäkuun lopussa päättyneellä vuoden mittaisella tilikaudella. Yhtiön rahoituserien jälkeinen tulos nousi nyt 4,8 miljoonaan markkaan, kun se vuotta aiemmin oli 4,4 miljoonaa markkaa. Liikevaihto kasvoi yli kolmanneksen eli 49,5:stä 66,6 miljoonaan markkaan ja osakekohtainen tulos nousi 0,60 markasta 0,99 markkaan.

Vuoden aikana tehtyjen yritysostojen vaikutus ei vielä näy luvuissa koko tilikauden osalta. Jos ne lasketaan mukaan, konsernin liikevaihto on lähes kaksinkertaistunut. Yhtiön mukaan erityisen voimakkaasti kasvoi uusmedian ja sähköisen liiketoiminnan tuotteiden myynti. TJ Tiedon tavoitteena on kasvaa Pohjoismaiden merkittävimmäksi sähköisen liiketoiminnan kokonaisratkaisujen toimittajaksi.

Ostettavia yrityksiä haetaan kaikista Pohjoismaista ja samalla selvitetään mahdollisuuksia laajentua myös Pohjoismaiden ulkopuolelle, yhtiö kertoo tilinpäätöstiedotteessaan. Kuluvan tilikauden aikana TJ Tieto odottaa liikevaihtonsa kasvavan yli 50 prosenttia ja kannattavuuden pysyvän edellisen kauden tasolla.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme