Mainos
Mainos

Toimittajat tavoittelevat palkankorotuksia

Suomen journalistiliitto tavoittelee lehtitoimittajille runsaan 13 prosentin palkankorotusta seuraavien kahden vuoden aikana. Journalistiliiton liittohallitus päätti korotustavoitteesta torstaina.

Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen mukaan liitto tavoittelee kahden vuoden sopimusta, jonka aikana henkilökohtaisia ja taulukkopalkkoja korotettaisiin kolmasti. Lokakuun alusta palkkoihin halutaan 5,9 prosentin korotus. Vuoden 2009 lokakuun alussa tavoitteena on toinen, 3,5 prosentin korotus ja kolmas, niin ikään 3,5 prosentin korotus on tähtäimessä kesäkuun alusta 2010. Lisäksi journalistiliitto tavoittelee muutaman kymmenen euron korotuksia taulukkopalkkoihin.

Nieminen arvioi, että journalistiliiton tavoite on "pikkuisen päälle" viime syksynä tehtyjen työehtosopimusten keskiarvon, mutta myös inflaatio on hänen mukaansa kiihtynyt. Journalistiliiton ja Viestinnän keskusliiton neuvottelut jatkuvat maanantaina. Noin 8000 toimittajaa koskeva työehtosopimus päättyy kuun vaihteessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme