Mainos
Mainos

Toimittajien henki löysässä

Viime vuonna tapettiin eri puolilla maailmaa 24 toimittajaa, selviää toimittajien suojelukomitean CPJ:n julkaisemasta raportista. New Yorkissa toimivan komitean mukaan vankiloissa oli vuoden 2000 lopulla 81 toimittajaa.

Selonteon mukaan noin 600 toimittajaa vastaan joko hyökättiin tai heitä uhkailtiin, salamurhattiin, sensuroitiin tai heitä kohtaan tehtiin hallinnollista kiusaa.
-Toimittajia kohtaan tehdyt väärinkäytökset jatkuvat. Hallituksilla on käytössään entistä hienompia tekniikoita saavuttaa sortavat päämääränsä, sanoo komitean puheenjohtaja Ann Cooper. Kiinan vankiloissa istui 22 toimittajaa - osa heistä oli levittänyt Kiinan mielestä väärää tietoa internetin välityksellä. Kolme kolumbialaista toimittajaa tapettiin viime vuonna. Yhteensä maassa on tapettu vuosikymmenen aikana 34 toimittajaa. Sierra Leonessa tapettiin kolme toimittajaa.

Joissakin maissa on enemmän sääntö kuin poikkeus että, kun toimittaja tapetaan, syyllinen jätetään rankaisematta. Tällaisia maita ovat mm. Venäjä ja Kolumbia. Toissa vuonna tapettiin 34 toimittajaa.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme