Mainos
Mainos

Tutkijat väittävät: Maailma, jossa elämme, on pelkkä hologrammi

Tutkijat kertovat löytäneen uusia todisteita tukemaan teoriaa, jonka mukaan maailma, jossa elämme, onkin pelkkä illuusio.

Entä jos universumimme onkin vain valtava, monimutkainen hologrammi? Southamptonin yliopiston tutkijat sanovat väitteelle löytyneen nyt huomattavia todisteita. 

– Kuvittele, että kaikki näkemäsi, tuntemasi ja kuulemasi kolmiulotteisesti sekä lisäksi käsityksesi ajasta, heijastuisikin kaksiulotteisesta kentästä, sanoi professori Kostas Skenderis Mirrorille.

Ajatus maailmasta, joka onkin pelkkä illuusio, syntyi jo 1990-luvulla, mutta nyt väitteelle on saatu uusia todisteita.

Tutkijoiden mukaan teoria on verrattavissa 3D-elokuvan katsomiseen: kuvasta pystyy erottamaan korkeuksia, leveyksiä ja myös syvyyttä, vaikka kuva onkin lähtöisin 2D-näytöstä.

– Holografia on iso harppaus eteenpäin siinä, miten universumi on oikein syntynyt ja mistä se rakentuu, Skenderis sanoi.

Southamptonin yliopiston tutkijat julkaisivat löydöksensä Physical Review Letters -tiedejulkaisussa.

Lähde: Mirror

***


Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme