Mainos
Mainos

Tutkimus: maailmassa 11 miljoonaa Internetin orjaa

Tuore amerikkalaistutkimus väittää, että Internetin käyttäjistä noin 6 prosenttia on ainakin jossain määrin riippuvainen tietoverkon käytöstä. Tutkimus julkaistiin viikonvaihteessa amerikkalaisen psykologijärjestö American Psychological Associationin vuosikokouksessa. Selvitys tehtiin tutkija David Greenfieldin ja tv-yhtiö ABC:n yhteistyönä. Greenfieldin mukaan Internet-riippuvuus saattaa aiheuttaa lukuisia ongelmia; avioliittoja kariutuu, lapset joutuvat vaikeuksiin, ihmiset tekevät laittomuuksia ja tuhlaavat liikaa rahaa.

Tutkijan mukaan on korkea aika ottaa tietoverkko-riippuvuus vakavasti. Nyt julkistetun tutkimuksen toivotaan poikivan lisätutkimusta Internet-käyttäjistä ja mahdollisista ongelmista. Selvitys tehtiin TV-yhtiö ABC:n Internet-sivuilla olleen kyselyn perusteella. Kyselyssä tiedusteltiin muunmuassa, tunsivatko verkon käyttäjät, että he pystyivät pakenemaan ongelmiaan surffaillessaan Internetissä. Heiltä tiedusteltiin myös, ovatko he koittaneet viime aikoina turhaan vähentää verkossaoloaikaansa.

Vastaustenperusteella tutkija päätteli, että noin 5,7 prosenttia vastanneista kärsii jonkinasteisesta verkkoriippuvuudesta. Laskelmien mukaan maailmassa on noin 200 miljoonaa verkkokäyttäjää. Jos kuutisen prosenttia heistä kärsii riippuvuusoireista, niin yli 11 miljoonaa voidaan määritellä verkon ongelmakäyttäjiksi. Tutkija varoittaa myös siitä, että Internet-käyttäjien ongelmat lisääntyvät sitä mukaa, kun verkkoon pääsy maailmanlaajuisesti helpottuu ja nopeutuu.
(STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme