Mainos
Mainos

Tutkimus: Sukupolvien ero sähköisessä asioinnissa kasvanut

Verkkoasiakkaita ovat pääsääntöisesti nuoret ja keski-ikää lähestyvät hyvin koulutetut ja vastuullisissa tehtävissä toimivat. Yli 64-vuotiaiden joukossa vain viisi prosenttia talouksista on asioinut verkossa.

Internetin kautta asioiminen on nykyaikaisessa informaatioyhteiskunnassa uusi, kasvava asiointikäyttäytymisen muoto. Tuore tutkimus osoittaa, että sukupolvien välinen juopa sähköisessä asioinnissa on kasvanut.

Vaasan yliopiston professori Kauko Mikkonen on julkaissut tutkimuksen "Kuluttajakäyttäytyminen informaatioyhteiskunnassa. Verkkoasioinnit". Tutkimus perustuu loka-joulukuussa 2000 postitse suoritettuun kyselyyn, johon vastasi 3 443 kotitaloutta. Kohdealueena olivat Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa sekä lisäksi Kala- ja Pyhäjokilaakson kunnat Pohjois-Pohjanmaalta.

Tutkimusaineiston perusteella lähes neljännes vastaajista oli ostanut tuotteita tai hankkinut palveluja verkkokaupasta. Liki 60 prosenttia vastaajista puolestaan ilmoitti, ettei ollut käyttänyt verkkokauppaa eikä luultavasti tule käyttämäänkään.

Maakuntakohtaisessa vertailussa Pohjanmaa erottui muista maakunnista verkkoasioinnissa pisimmälle ehtineenä alueena. 27 prosenttia vastaajista oli asioinut verkon välityksellä. Lisäksi vastaajien joukossa oli suhteellisesti eniten potentiaalisia verkkoasiakkaita. Kokonaan kielteisesti suhtautuvien osuus oli 52 prosenttia vastanneista.

Etelä-Pohjanmaalla verkkoasioiminen oli puolestaan hieman jäljessä muiden maakuntien tilanteesta: 20 prosenttia vastaajista oli ostanut tuotteita tai palveluja Internetin kautta ja 64 prosenttia suhtautui asiaan kielteisesti.

Professori Mikkonen toteaa, että verkkoasioinnin yleisyydessä on alueellisia eroja sekä maakuntien välillä että erityisesti niiden sisällä.

- Alueelliset erot juontavat lähinnä talouksien sosio-ekonomisista taustatekijöistä, ei alueesta sinällään, hän sanoo.

Verkkoasioinnin omaksumisen ja omaksumattomuuden tärkeimmät erottelevat tekijät ovat ikä, koulutustausta ja ammatti. Verkkoasiakkaita ovat pääsääntöisesti nuoret ja keski-ikää lähestyvät hyvin koulutetut ja vastuullisissa tehtävissä toimivat. Nuoret, alle 25-vuotiaat, ja 25-44-vuotiaat olivat myös tärkeimmät potentiaaliset käyttäjäkunnat.

Yli 64-vuotiaiden keskuudessa vain viisi prosenttia talouksista oli asioinut verkossa, ja ylivoimainen enemmistö eli 88 prosenttia ei ole asioinut eikä luultavasti tule asioimaankaan.

- Tulos merkitsee sitä, että nuorten ja varttuneiden ikäluokkien välinen juopa, digitaalinen kuilu, tulee sähköisessä asioinnissa edelleen kasvamaan, Mikkonen toteaa.

Pankkiasioinnit ovat ylivoimaisesti tärkein verkkoasioinnin muoto. Hyödykkeistä eniten verkosta ostetaan kirjoja, musiikkia sekä vaatteita, asusteita ja kenkiä. Vähiten tärkeänä pidettiin elintarvikkeiden ja moottoriajoneuvojen hankintaa.

(MTV3)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme