Mainos
Mainos

Tutkimus: TV-toimilupamaksut pois

Suomen kaupallisten televisioiden liiton tilaama tutkimus kannattaa Yleisradiolle maksettavista toimilupamaksuista luopumista.

Helsingin kauppakorkeakoulun tytäryhtiö LTT-Tutkimus päättelee toimilupamaksujen vääristävän televisioyhtiöiden välistä kilpailua. Tutkimus esittää pelkkien tv-lupamaksujen riittävän Yleisradion rahoittamiseen.

Viime vuonna kaupalliset yhtiöt maksoivat Ylelle toimilupamaksuina 280 miljoonaa markkaa ja televisionkatsojat televisiomaksuina, entisinä tv-lupamaksuina, 1,8 miljardia markkaa.

Kilpailua vääristää tutkimuksen mukaan esimerkiksi se, että kaupalliset yhtiöt kilpailevat Yleisradion kanssa useista samoista resursseista samaan aikaan kun ne joutuvat maksamaan Ylelle huomattavaa toimilupamaksua.

Tutkimuksessa päätellään markkinoiden vääristymisen puolestaan johtavan esimerkiksi ohjelmien esitysoikeuksien hinnannousun kiihtymiseen ja alan kehityksen hidastumiseen.

Yleisradion mukaan kannanotossa esitetään yksipuolisia näkemyksiä yhtiön toiminnasta. Ylen on oman tulkintansa mukaan täytynyt kanavakilpailun seurauksena luopua tiettyjen ohjelmien esitysoikeuksista, koska kaupalliset toimijat ovat voineet maksaa niistä enemmän.

Omaisuutta myyntiin tai kustannukset alas

Toimilupamaksujen poistaminen pienentäisi Yleisradion tuloja selvästi. Rahoitusvajeen kattamiseen tutkimus ehdottaa ratkaisuksi Yleisradion omaisuuden realisoimista. Myyntituloja ei käytettäisi heti juokseviin menoihin vaan rahastoitaisiin tuottavasti.

Kaupallisten yhtiöiden mielestä puhtaasti tv-lupamaksuihin perustuva järjestelmä olisi markkinoiden kannalta nykyistä parempi. Jos teknologian kehitys heikentää myös tv-lupamaksujärjestelmän oikeutusta, vaihtoehtona voisi olla monivuotisiin päätöksiin rakentuva budjettirahoitus.

Tutkimuksessa esitetään Yleisradion tehtävien tarkennusta, jota kaupalliset televisioyhtiöt ovat ennenkin ajaneet. Tämä tarkoittaisi ilmeisesti sitä, että Yle keskittyisi ns. julkisen palvelun tehtäviin ja jättäisi kaupallisesti kannattavat ohjelmat kokonaan kaupallisten yhtiöiden huoleksi. Tämän logiikan mukaan tehtävien supistuminen pienentäisi myös menoja, eikä Yleisradio tarvitsisi enää toimilupamaksuja.

Yle vastaa arvosteluun muistuttamalla, että sen perustehtävä on tarjota monipuolinen ohjelmisto, joka perustuu yleisön eikä mainostajien tarpeisiin. Ylen resurssien vähentämien tuskin toisi nykyistä monipuolisempaa ohjelmaa, yhtiö muistuttaa. Joissakin Euroopan maissa julkiset yleisradioyhtiöt hankkivat tuloja mainoksia myymällä. Tämä ei suomalaisia kaupallisia yhtiöitä innosta, seurauksena olisi niiden mielestä vielä nykyistäkin sekavampi tilanne.

Mieluisa ratkaisu MTV3:lle ja Neloselle olisi, että Yleisradio aloittaisi omaisuuden realisoimisen tytäryhtiöstään Digitasta. Digita omistaa Yleisradion maanpäälliset lähetysverkot ja on Suomessa ainoa yleisradioverkon lähetyspalvelujen tarjoaja.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme