Mainos
Mainos

Tv-katselu ja radionkuuntelu lisääntyivät viime vuonna

Kansallisen radiotutkimuksen mukaan vuonna 2000 televisionkatselu ja radionkuuntelu lisääntyi. Tänään julkaistu tutkimus osoitti, että viime vuoden katselluin tv-kanava oli MTV3 ja omassa kohderyhmässään kuunnelluin radioasema oli Radio Nova.

Televisionkatselu ja radionkuuntelu lisääntyivät viime vuonna. Tv:n katseluun käytetty päivittäinen aika kasvoi toissavuoteen verrattuna 4 prosenttia, kun taas radionkuuntelu lisääntyi 6 prosenttia. Yli 10-vuotiaat suomalaiset katselivat viime vuoden aikana päivässä keskimäärin 2 tuntia 48 minuuttia televisiota.

MTV3 Suomen katsotuin tv-kanava

MTV3 oli tutkimuksen mukaan katselluin tv-kanava 41 prosentillaan. Yleisradion kaksi tv-kanavaa saivat yhteensä 42 prosentin katsojaosuuden, kun taas Nelosen kanavaosuudeksi saatiin 12 prosenttia. Kaikkien kanavien päivittäinen tavoittavuus kasvoi, mutta korkeinta kasvu oli Nelosen osalla. MTV3:n mukaan televisio tavoitti vuonna 2000 päivässä keskimäärin 3468000 suomalaista. 25-44-vuotiaiden keskuudessa Radio Nova oli viime vuonna kuunnelluin radiokanava. Valtakunnallisesti kuunnelluin kanava oli Radio Suomi, jonka osuus kaikesta kuuntelusta oli 44 prosenttia. Alle 25-vuotiaiden kuunnelluin radiokanava oli Kiss FM.

Viime vuonna tv-mittarit rekisteröivät eniten tv-katselua itsenäisyyspäivänä ja presidentinvaalien toisen kierroksen yhteydessä. Linnan juhlat keräsivät 1931000 katsojaa. Presidentinvaalien erikoislähetystä katsoi puolestaan 1435000 silmäparia, ja sen yhteydessä lähetetty uutislähetys kokosi 1617000 katsojaa. (MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme