Mainos
Mainos

Uusi suomalaispalvelu auttaa nettikiusaamisen kohdatessa – "lakimies" vastaa vaikeissa tilanteissa

Uuden palvelun tarkoituksena on rakentaa keinoälyyn perustava palvelu somessa tapahtuvien loukkaavien tilanteiden ratkaisemiseksi.

Viime vuonna alkunsa saanut Someturva haluaa tuoda keinoälyyn perustuvan lakipalvelun kaikkien saataville. Erityisenä kohderyhmänä nähdään sosiaalisen median oikean rohmut eli lapset ja nuoret. Heillä ei useinkaan ole keinoa saada apua vaikeissa loukkaustilanteissa.

"Lakimiehen apu harvojen käytettävissä"

Palvelun on tarkoitus tuoda someloukkausten uhreille työkalu, jolla saadaan konfliktit ratkaistua. LähiTapiola on ollut rahoittamassa hanketta yhdessä Tekesin kanssa.

– Mahdollisuus saada apua lakimieheltä on varsin harvojen käytettävissä. Aikuisilla, saatikka lapsilla, ei ole resursseja pyytää ammattilaisen apua oikeudellisiin kysymyksiin, vaikka olisi kaikkien edun mukaista, että ihmisten oikeusturva toteutuisi. Keinoälyn valjastaminen tällaiseen tarkoitukseen on malliesimerkki kustannustehokkuuden parantamisesta teknologian avulla, sanoo Someturvan juristi Jenny Rontu Lähitapiolan tiedotteessa.

Someturva on ensimmäisiä niin sanotun legal tech -kentän startupeja Suomessa. Hanke voitti suomalaisten säätiöiden rahoittamassa Vuosisadan rakentajat kilpailussa vuoden 2017 syksyllä 500 000 euroa.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme