Mainos
Mainos

Uusi Xbox parrasvaloihin: "Tärkeä ase Googlea vastaan"

Ohjelmistojätti Microsoft on julkistamassa ylihuomenna uuden sukupolven Xbox-pelikonsoliaan.

Kyseessä on kuumeisesti odotettu tuote, sillä edellisen Xbox 360:n julkistuksesta on vierähtänyt aikaa jo kahdeksan vuotta.

Uutistoimisto Reuters toteaa, että Xboxia odottaa kuitenkin haasteellinen markkinatilanne. Vastassa ovat mm. Sonyn PlayStation 4 ja Nintendon Wii U. Lisäksi konsolipelimarkkinat ovat menneet uusiksi älypuhelimien ja online-mobiilipelaamisen myötä.

- Pelaajat ovat nälkäisiä uudelle pelikoneelle, mutta ero vuoteen 2005 näkyy siinä, että panokset ovat kovemmat, toteaa IGN-sivuston päätoimittaja Ryan McCaffrey.

Asiantuntijat odottavat uutuuslaitteeseen roppakaupalla parannuksia aina tiukemmasta tv-integraatiosta mobiililaitetukeen.

Microsoftin mukaan konsolipelien osuus on maailman 65 miljardin dollarin arvoisilla pelimarkkinoilla noin 42 prosenttia. Samaan aikaan online- ja mobiilipelit nakertavat osuutta.

Marraskuussa markkinoille tullutta Nintendon Wii U -konsolia oli maaliskuun loppuun mennessä myyty vain 3,45 miljoonaa kappaletta. Tämä oli huomattavasti vähemmän kuin yhtiö oli ennakoinut. Odotukset maaliskuussa esitellyn PS4 konsolin myynnin suhteen ovat olleet hillittyjä.

"Xbox on avainasemassa"

Uutistoimisto Reuters toteaa, että uusi Xbox on Microsoftin avainasemassa oleva ase taistelussa Googlea, Applea ja muita vastaavia yhtiöitä vastaan.

- Uusi Xbox on erittäin tärkeä Microsoftille. Se on osa laajempaa käynnissä olevaa sotaa kuluttajista. He haluavat integroitua kuluttajien elämään oli kyse sitten olohuoneesta tai mobiililaitteista, kommentoi Digital World Researchin johtaja P.J. McNealy.

Microsoftin uskotaan tähtäävään tuotteellaan useille markkinoille samaan aikaan, aina pelaajista television katsojiin ja musiikin kuuntelijoihin saakka.

Asiantuntijat uskovatkin, että uusi Xbox kytketään aiempaa kiinteämmin televisioon siten, että sen kautta voi hankkia elokuvia pelkällä kädenheilautuksella Kinect-liiketunnistimen avulla.

Asiantuntijat odottavat myös kuulevansa lisää Microsoftin SmartGlass-sovelluksesta, jonka avulla Xboxin voi linkittää tablettiin tai älypuhelimeen. Uuden Xboxin uskotaankin olevan paljon muuta kuin pelkkä väline pelaamiseen.

- Uskon, että Microsoft yrittää haalia ihmisiä viihteen pariin samaan aikaan, kun se aikoo pitää kovan luokan pelaajat kiinnostuneina. He haluavat konsolinsa olevan päällä koko ajan, pohtii McCaffrey.

Xboxin julkistustilaisuus järjestetään tiistaina 21.5. kello 20.00 alkaen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme