Mainos
Mainos

Nämä puhelimet myivät helmikuussa - Nokia-uutuuksia odotetaan jo

Suomalaisoperaattoreiden helmikuun myydyimpien puhelimien listoilla ei isompia yllätyksiä näy. Kohtuuhintaiset Huawein ja Samsungin laitteet jatkavat vahvoina, samoin Applen iPhone 7. Samsungin uudet, vuoden 2017 Galaxy A -mallit, erityisesti uusi A5, ovat lähteneet hyvin liikkeelle, ja Elisan listoilla vahvana jatkaa OnePlus 3T. Saapuva kevät tuo kuitenkin muutoksen tuulia listoille.

”Alkuvuodelle tyypillistä on, että kauppa käy edelleen hyvin, mutta samalla moni odottaa sesongin vaihtumista ja uusia malleja. Yhä parempia laitteita odotellessa uudet lippulaivat halutaan nähdä ennen valintaa uusimman ja edellisen lippulaivan välillä”, Elisan henkilöasiakasyksikön puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki toteaa.

”Kevään julkistuksista erityisen mielenkiintoinen on Nokian uusi tuleminen. Nokia on aiemmin ollut selkeästi yrityspuolen brändi, ja vaikka HMD tähtääkin alussa pääasiassa kuluttajamarkkinaan, on yrityspuolella herännyt suurta kiinnostusta uusia nokialaisia kohtaan. Niitä kysytään jo nyt”, kertoo liittymien liiketoimintajohtaja Petteri Svensson Elisalta.

”Useissa uusissa julkistuksissa näytön kokoa on kasvatettu laitteen kokoa kasvattamatta. Tällä vastataan laajemman kuvan tarpeeseen, koska esimerkiksi videoiden katselu puhelimella lisääntyy jatkuvasti. Suuremmat näytöt hyödyttävät myös uudempaa ja suosiotaan kasvattavaa trendiä, 360-kuvausta ja näiden tuotosten katselua. 360-videoita ei enää katsella vain erillisillä laitteilla, vaan 360-videot päätyvät yhä useammin ihmisten henkilökohtaisiin someprofiileihin”, Virkki kertoo.

”Suomalaiset valitsevat nyt uuden kännykkänsä valmistajien ykköslaitteiden ja edullisemman hintaluokan puhelinten välillä. Kevät ja alkukesä näyttävät, millaisen vastaanoton eri valmistajien uudet puhelinjulkistukset ja mahdolliset haastajamerkit saavat kuluttaja- ja yritysasiakkailta”, sanoo Soneran laitemyynnistä vastaava johtaja Markku Saranpää.

”Barcelonan mobiilitapahtumassa tällä viikolla julkistetut uutuudet tuovat jännittävää odotusta kevään ja kesän laitekauppaan. Kun nyt esitellyt uutuudet saadaan markkinoille, listalle nousee varmasti kiinnostavia uusia high-end-malleja”, DNA Kaupan toimitusjohtaja Sami Aavikko ennustaa. DNA:n myydyimmät puhelimet helmikuussa 2017 (suluissa sijoitus tammikuussa) 1. (1.) Huawei P8 Lite
2. (4.) Samsung Galaxy J5 (2016)
3. (2.) Honor 7
4. (7.) Honor 7 Lite
5. (6.) Honor 8
6. (5.) Apple iPhone 7
7. (-) Samsung Galaxy A3 (2017)
8. (7.) Samsung Galaxy A3 (2016)
9. (8.) Apple iPhone SE
10. (-) Samsung Galaxy A5 (2017)

Elisan henkilöasiakkaiden myydyimmät puhelimet helmikuussa 2017

1. OnePlus 3T
2. Huawei P8 Lite
3. Samsung Galaxy J5 (2016)
4. Huawei Honor 8
5. Huawei Honor 7 Lite
6. Microsoft Lumia 650
7. Samsung Galaxy A3 (2016)
8. Apple iPhone 7
9. Apple iPhone SE
10. OnePlus 3
11. Nokia 216
12. Samsung Galaxy A5 (2017)
13. Samsung Galaxy S6
14. Apple iPhone 6s
15. Apple iPhone 7 Plus

Elisan yritysasiakkaiden myydyimmät puhelimet helmikuussa 2017

1. Samsung Galaxy J5 (2016)
2. OnePlus 3T
3. Apple iPhone 7
4. Samsung Galaxy A5 (2017)
5. Apple iPhone 6s
6. Samsung Galaxy S7
7. Huawei Honor 8
8. Microsoft Lumia 650
9. Apple iPhone SE
10. Samsung Galaxy Xcover 3
11. Samsung Galaxy A5 (2016)
12. Samsung Galaxy A3 (2017)
13. Samsung Galaxy A3 (2016)
14. Apple iPhone 7 Plus
15. Samsung Galaxy S6

Soneran myydyimmät puhelimet helmikuussa (suluissa sijoitus tammikuussa)

1. (1.) Apple Iphone 7
2. (4.) Samsung Galaxy J5
3. (6.) Huawei P8 Lite
4. (2.) Honor 8
5. (5.) Apple Iphone SE
6. (7.) Honor 7 Lite
7. (10.) Apple Iphone 6S
8. (3.) Samsung Galaxy A3 (2016)
9. ( – ) Samsung Galaxy A5 (2017)
10. (9.) Apple Iphone 7 Plus

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme