Mainos
Mainos

Vaalit tuovat medialle miljoonia

Suurimmat tiedotusvälineet keräävät vaaleista miljoonien eurojen ilmoitustulot. Esimerkiksi MTV3 sai kolmissa viime vaaleissa yhteensä 2,9 miljoonan euron tulot, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden kyselystä.

Toiseksi eniten vaalimainoksista kertyi rahaa Helsingin Sanomille, yhteensä 2,8 miljoonaa. Maakuntalehdistä Kaleva ylsi 590 000 euron tuloihin.

Kysely lähti MTV3:lle ja seitsemälle suurimmalle sanomalehdelle. Kolme lehdistä jätti vastaamatta muun muassa sillä perusteella, että ilmoituksissa liikkuva raha on lehden ja asiakkaan välistä toimintaa.

Kyselyn perusteella eduskuntavaalit olivat medialle ylivoimaisesti suurin ilmoitustulojen lähde. Esimerkiksi MTV3 kartutti viime vuoden eduskuntavaaleilla ilmoituskassaansa 2,1 miljoonan euron edestä ja Helsingin Sanomat 1,25 miljoonalla.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme