Mainos
Mainos

"Vainoharhaista hulluttelua" - Verkossa voi pyöriä täysin tunnistamattomana

Hakukonejätti Googlen hiljattainen ilmoitus eri palveluidensa yksityisyysasetusten yhdistämisestä on herättänyt huolta siitä, että kuinka paljon verkon käyttäjien tietoja oikein kerätään talteen.

Forbes kertoo verkkosivuillaan, että netissä voi helposti surffailla myös täysin piilossa uteliailta tahoilta. Anonymous-aktivistiryhmä on ilmoittanut mikroblogipalvelu Twitterissä ohjeista, joiden avulla surffailu onnistuu täysin salassa. Forbes on linkittänyt ohjeet verkkosivuilleen.

Kaiken ytimenä on käyttää alun perin Yhdysvaltain laivastolle kehitettyä TOR (The Onion Router) -teknologiaa. Myös vuotosivusto Wikileaksin perustajan Julian Assangen kerrotaan käyttäneen kyseistä tekniikkaa hänen vuotaessaan taannoin kohua herättäneitä salaisia valtion tietoja.

Käyttäjän tiedot kulkevat TORin käytössä sattumanvaraisia reittejä pitkin laajan verkoston kautta, kunnes jossain vaiheessa käyttäjän tietokonetta on mahdotonta jäljittää. TORin kerrotaan olevan erittäin helppo asentaa ja käyttää.

Täysin eri asia on kuitenkin, että tarvitseeko netin käyttäjien lopulta kulkea piilossa. Forbes muistuttaa, että valtaosalla netin käyttäjistä ei ole mitään piilotettavan arvoista. Forbes toteaakin, että koko homma saattaa vaikuttaa vainoharhaiselta hulluttelulta, mutta piilossa surffailun hauskuus oikeastaan piileekin juuri tässä.

Yksityisyyden hälveneminen huolettaa netin käyttäjiä. Lue lisää aiheeseen liittyen:

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme