Mainos
Mainos

Väritelevisio tänään 50-vuotias

Väritelevisio täyttää tänään 50 vuotta. Suomessa ensimmäinen ohjelmallinen väri-tv:n lähetys nähtiin 1969.

Tänään tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Radio Corporation of America -yhtiö toi värit televisioon Yhdysvalloissa. Ensimmäisten CT-100 -mallisten, 12 tuuman väritelevisioiden myyntihinta oli silloisissa oloissa tähtitieteelliset 1 000 dollaria.

Vuoden 1954 aikana RCA sai kaupattua 5 000 väritelevisiota Yhdysvalloissa. Kesti kuitenkin vielä vuosia ennen kuin laatu saatiin vastaamaan katsojien odotuksia. Tv-kanavat olivat nihkeitä omaksumaan uutta teknologiaa. Kymmenen vuotta myöhemmin RCA:n silloinen tytäryhtiö NBC näytti värillistä ohjelmaa vain 40 tuntia viikossa.

Varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 1967, jolloin Yhdysvalloissa myytiin ensimmäistä kertaa enemmän väri- kuin mustavalkovastaanottimia. 1970-luvun alussa jo enemmistö amerikkalaisista kotitalouksista omisti väritelevision.

Sittemmin amerikkalaiset ovat jämähtäneet väritelevisioidensa ääreen. Liittovaltion tilastokeskuksen mukaan kotitalouksilla on tällä hetkellä yhteensä 248 miljoonaa vastaanotinta, keskimäärin 2,4 perhettä kohti. Lähes 99 prosenttia kaikista on väritelevisioita.

Suomessa ensimmäinen ohjelmallinen väri-tv:n koelähetys oli presidentti Urho Kekkosen uudenvuodenpuhe 1.1. 1969.

(MTV3-STT-DPA)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme