Mainos
Mainos

"Venäjän Google" aikoo palkata suomalaisia Mäntsälään

Venäjän Googleksikin tituleeratun hakukoneyhtiö Yandexin konesalin rakennustyöt Mäntsälässä alkoivat heinäkuun lopussa. Yhtiön mukaan valmista pitäisi olla ensi vuoden puolivälissä.

Yandex sanoo tulleensa Suomeen ennen kaikkea kokonaiskustannusten vuoksi.

– Tähän vaikuttivat energiakustannukset ja sijainti markkinoidemme vieressä, kertoi Yandexin kansainvälisten asioiden viestintäpäällikkö Vladimir Isaev sähköpostitse STT:lle.

Hänen mukaansa myös palvelimia jäähdyttävä ilmasto vaikutti valintaan.

– Tärkeä syy oli myös tietoliikennejärjestelmien infrastruktuuri, joka on Suomessa paljon kehittyneempi ja paremmin saatavissa kuin samanlaisen ilmaston Pohjois-Venäjällä.

Yandexin suunnitelmissa on palkata Mäntsälän konesaliin noin 50 työntekijää.

– Enimmäkseen suomalaisia, Isaev sanoo.

Asiantuntija: Idän hakukoneet alkanevat kiinnostaa

Vaihtoehtoisten hakukoneiden kiinnostavuus voi kasvaa amerikkalaisten urkintaskandaalin vuoksi. Näin uskoo tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen.

Esimerkiksi Mäntsälään konesaliaan rakentavan venäläisen Yandexin ja kiinalaisen Baidun kiinnostavuus voi Järvisen mukaan länsimaissa lisääntyä.

Yandex toimii kuitenkin lähes pelkästään venäjänkielisissä maissa eikä ainakaan toistaiseksi suunnittele palvelujensa laajentamista länsimarkkinoille.

(MTV3–STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme