Mainos
Mainos

Verkossa mittelöidään kirkkoon kuulumisesta

Internetistä on tullut uusi keskustelufoorumi myös uskoon liittyvissä asioissa.

Kirkosta eroaminen on ollut kasvussa uuden uskonnonvapauslain myötä . Luterilaisen kirkon jäsenmäärä laskee jo kolmantena vuonna peräkkäin. Samalla keskustelu kirkon jäsenyydestä ja sen merkityksestä on ollut vilkkaampaa.

Vuonna 2003 luterilaisesta kirkosta erosi noin 15 000 henkeä enemmän kuin siihen liittyi uusia jäseniä. Eronneita oli viime vuonna reilut 26 000, lisäystä edelliseen vuoteen oli noin 10 000.

Tampereella keskustelu kirkon jäsenyydestä on ollut vilkasta sen jälkeen kun Tampereen Vapaa-ajattelijat ry avasi vuosi sitten internetiin eroakirkosta.fi -sivuston. Sivustolta löytyy mm. laskuri, jolla voi laskea oman kirkollisveron määrän sekä lomake, jonka avulla voi erota kirkosta. Ylläpitäjän mukaan sivuston kautta kirkosta eroamisilmoituksen on jättänyt tähän mennessä vajaat 8 000 henkeä.

Eroakirkosta.fi -sivuston tiedottaja Petri Karisma kertoo, että varsinkin kaupunkilaiset eroavat kirkosta paljon, sillä heillä ei ole yhteyttä kirkkoon eivätkä he koe sitä mielekkäänä.

Myös kirkon tarjoamien nettipalvelujen määrä kasvaa koko ajan. Tampereen seurakuntayhtymä on avannut kotisivuilleen kuulu kirkkoon -sivuston. Se tarjoaa tietoa kirkkoon kuulumisen merkityksestä ja ohjeet kirkkoon liittymisestä. Kyseinen palvelu on laatuaan ensimmäinen Suomessa.

Tampereen seurakuntayhtymän yhteisen seurakuntatyön johtaja Timo Takala kertoo, että tilanne on haastava. Takalan mukaan tarkoituksena on vahvistaa kirkkoon kuulumisen merkitystä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 02.12.2004)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme