Mainos
Mainos

Vertailuportaali nykyajan viidakkorumpu

Yhä useampi kuluttaja puntaroi ostoksiaan internetin avulla.

Kuluttajat kommentoivat ostoksiaan erilaisilla keskustelupalstoilla ja blogeissa, ja hintojen vertailuun perustuvien verkkopalveluiden eli vertailuportaalien suosio on kasvanut huimasti. Esimerkiksi vertailuportaali Vertaa.fi:ssä tehtiin viime vuonna yli 8 miljoonaa hakua, Hintaseuranta.fi -portaalia käyttää viikoittain yli 100 000 ihmistä.

Taloustieteen professori Visa Heinonen Helsingin yliopistosta uskoo suosion johtuvan kiireisestä elämäntyylistä. Nykyihmisillä ei ole aikaa pohtia eri vaihtoehtoja tai kokeilla eri tuotteita. Silloin toisten kuluttajien kokemukset ja puolueettomaksi koettu vertailutieto ovat kullanarvoisia. Paino on kuitenkin sanalla koettu: nettiarvostelujakin on osattava lukea kriittisesti.

-Netin avoimuus johtaa siihen, että myös väärän informaation syöttäminen on helppoa. Ennen pitkää siihen kiinnitetään huomiota, mutta joku voi myös harhautua uskomaan väärään tietoon, kertoo Heinonen.

Kuluttajat asiantuntijoina

Vertaispaine toimii myös kurinpitokeinona: esimerkiksi verkkohuutokauppa Huuto.netissä käyttäjät voivat antaa toisistaan palautetta. Palaute auttaa arvioimaan kauppakumppanin luotettavuutta.

Kuluttajat siis kertovat toisille kuluttajille, keneltä kannattaa ostaa. Tai mitä kannattaa ostaa: esimerkiksi postimyyntiyhtiö Elloksen nettisivuilla asiakkaat voivat antaa myynnissä oleville tuotteille arvosanoja. Kuluttaja on syrjäyttänyt asiantuntijan tai ainakin noussut tämän rinnalle myös mediassa. Esimerkiksi kosmetiikkaa testaavat ja arvostelevat toimittajien sijasta yhä useammin lehtien lukijat.

- Viidakkorumpu on aina ollut tehokas markkinointikanava, sanoo Heinonen.

- Varsinkin jos jostain palvelusta tai tuotteesta on saanut huonoja kokemuksia, niin se varmasti kerrotaan eteenpäin. Itse toivoisin, että uusien kanavien myötä ihmiset kertoisivat myös myönteisistä kokemuksistaan.

Yrityksetkin seuraavat blogeja

Vertailuportaali Vertaa.fi:n account manager Antti Laine sanoo, että portaalin käyttäjät ovat usein iäkkäämpiä ihmisiä. Laineen mukaan hyvän hinta-laatusuhteen löytäminen ja eri vaihtoehtojen punnitseminen merkitsee heille paljon.

Visa Heinosen mukaan kuluttamiseen keskittyneiden blogien ja keskustelupalstojen suurkuluttajia ovat puolestaan nuoret ja nuoret aikuiset.

Yksi esimerkki ilmiöstä on esimerkiksi nuorten tyttöjen ylläpitämät blogit vaateostoksistaan. Aihe kiinnostaa jo akateemista maailmaakin: kulutusblogeista on tekeillä väitöskirja Helsingin yliopistossa.

- Monet yrityksetkin ovat alkaneet kiinnittää huomiota kuluttajablogeihin ja verkkokeskusteluihin, kertoo Heinonen.

Portaaleissa eroja

Verkon hintavertailupalveluissa voi tutkailla esimerkiksi kännykkäliittymien, sähkösopimusten, lomamatkojen tai vaikkapa talvirenkaiden hintoja. Suuremmissa portaaleissa on tuotteita useista eri kategorioista: näkyvimmin ovat kuitenkin esillä viihde-elektroniikka ja tietotekniikka.

Helpottaako palvelujen käyttö sitten ostosten tekoa? Äkkiseltään niin voisi kuvitella, koska varsinkin hintavampaa tuotetta hankittaessa ostopaikan valinta voi vaikuttaa merkittävästi loppulaskuun. Kuitenkin esimerkiksi hintaseuranta.fi-portaalissa listataan vain noin sadan liikkeen hintoja, vertaa.fi keskittyy verkkokauppoihin - mistään ei siis voi tietää, löytyisikö vaikkapa ostoslistalla oleva digikamera halvemmalla lähimarketista.

Lisäksi näissä portaaleissa vertaillaan vain niitä yrityksiä, jotka ovat maksaneet palveluun pääsystä. Portaalit siis toimivat myös liikkeiden markkinointikanavana.

Myös päivittäistavaroiden hintavertailu tuntuu olevan vielä lapsenkengissä. Ruokakori.fi -palvelu mainostaa, että sen kautta voi kotikuntansa halvimman ruokakaupan. Kuitenkin esimerkiksi Kuopiosta palveluun on listattu vain kahden kaupan hintatietoja. Monelta paikkakunnalta tiedot puuttuvat kokonaan.

Ruokakoria päivittävät kuluttajat itse: tietojen kattavuus siis perustuu käyttäjien aktiivisuuteen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme