Mainos
Mainos

Hollywood-tietokoneiden läpimurto - Musta aukko mallinnettu ennennäkemättömällä tavalla

Massiivisten hollywood-elokuvien erikoistehosteet vaativat tietokoneilta valtavaa laskentatehoa.

Hollywoodin käyttämien tietokoneiden teho on kasvanut jo niin suureksi, että niiden avulla on nyt saavutettu jopa tieteellinen läpimurto.

Suomessa perjantaina ensi-iltaan tuleva Interstellar-scifielokuva mallintaa avaruuden mustan aukon ennennäkemättömällä tavalla. Mallinnus on antanut samalla uutta pohdittavaa tutkijoille.

Digital Trends kertoo, että mustan aukon mallinnuksessa kahlattiin läpi 800 teratavua dataa. Asiantuntijana mallinnuksessa toimi kuuluisa fyysikko Kip Thorne. Hän toimi neuvonantajana elokuvan ohjaajalle Christopher Nolanille.

Joidenkin yksittäisten ruutujen luominen kesti jopa sata tuntia.

Mustan aukon mallinnus saatiin tehtyä ennennäkemättömällä tarkkuudella ja lopputulos mustaa-aukkoa kiertävästä kiekosta oli jotakin erilaista, mitä elokuvissa ja avaruusdokumenteissa on totuttu näkemään. Ilmiö yllätti myös tutkijat.

Thorne kertoo julkistavansa kaksi artikkelia Interstellar-elokuvan tehotietokoneiden havainnollistamista löydöksistä.

-En odottanut tällaista. Se oli hämmästyttävää. Näin luonto toimii, toteaa Thorne Wired-lehdelle.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme