Mainos
Mainos

VR:lle arvostettu tietotekniikkatunnustus Yhdysvalloissa

VR:n lipunmyyntijärjestelmä on saanut tunnustusta Yhdysvalloissa. Järjestelmä oli loppukilpailijoiden joukossa, kun Washingtonissa palkittiin tietotekniikan saavutuksia.

VR

VR oli mukana kuljetusalan saavutusten sarjassa, kun Computerworld Smithsonian -palkinnot jaettiin 11. kerran. Sarjassa oli päässyt loppusuoralle viisi muuta kuljetusalan yritysten tietotekniikan sovellusta.

VR:n lipunmyyntijärjestelmää pidettiin kilpailussa erittäin esityksellisenä, sillä sen avulla voi tehdä lukuisia erilaisia toimintoja yhdestä pisteestä. Lippujen osto sekä varaus käy niin paikallisjuniin kuin kotimaa-ja ulkomaan junaliikenteeseen. -Kyllä tällainen ehdokkuus kivalta tuntuu, tässä kilpaillaan kovassa sarjassa, sanoo palkintojenjakotilaisuuteen paikalle saapunut VR Osakeyhtiön johtaja Markku Pesonen.

-Asiakaspalvelujärjestelmä on erittäin moderni, avoin ja joustava. Sen voi liittää erilaisiin jakelukanaviin ja kaikki voivat käyttää sitä samalla tavalla, hän kertoo. Seuraava askel onkin ottaa käyttöön elektronien lippu sekä älykortti ja päästä siten eroon tyystin varsinaisesta matkalipusta.

Yhdysvalloissa arvostettu palkinto

Pääpalkinto kuljetussarjassa meni kuitenkin tänä vuonna Delta-lentoyhtiön digitaaliselle paikanvarausjärjestelmälle. Kaikkiaan Computerworld Smithsonian -palkinnosta kilpailtiin kymmenessä eri sarjassa, loppukilpailijoita oli mukana 51. Mukana oli tietotekniikan saavutuksia mm. median, lääketieteen, tieteen ja maatalouden aloilta. Ehdokkaita oli kerätty kaikkiaan 22 maasta, ja ehdolla oli alunperin 440 erilaista tietotekniikan sovellutusta. Kaikki mukanaolleet tekniikkasovellukset sisällytetään Smithsonian-kansallismuseon pysyvään, tietotekniikan kehitystä kuvaavaan näyttelyyn.

Computerwold Smithsonian -palkinto perustettiin vuonna 1988 ja ensimmäisen kerran palkinnot jaettiin 1989. Ehdokkaiden valinnassa auttavat sadan huipputekniikkayrityksen johtajat. Tarkoituksena on etsiä järjestöjä ja yhteisöjä, joiden saavutusten avulla on viety eteenpäin uutta tekniikkaa ja samalla helpotettu käytännössä ihmisten jokapäiväistä elämää.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme