Mainos
Mainos

Vuoden 2001 Lumilapiot tutkivasta journalismista

Tutkivan journalismin yhdistys on myöntänyt Lumilapio-palkinnot vuoden 2001 tutkivista jutuista Helsingin Sanomien toimittajille Harri Nykäselle ja Vellamo Vehkakoskelle työpaikka-ahdistelua käsitelleestä juttukokonaisuudesta.

Tuottaja Timo-Erkki Heino sai lapion tulonjakoa 1990-luvulla käsitelleestä Ykkösdokumentista Suomi ylös - palkat alas. Toimittaja Ari Korvola sai tunnustuksen jutuista Mistä on pihvi? ja Suomen Pankin sallitut elämät, kummatkin Yle/MOT:sta.

Harri Nykänen ja Vellamo Vehkakoski kirjoittivat viime vuoden helmikuussa Helsingin Sanomiin jutun työpaikka-ahdistelusta. Jutussa käsiteltiin useita piiloon jääneitä ahdistelutapauksia. Siinä kerrottiin yksityiskohtaisia tietoja muun muassa "suuren yhtiön toimitusjohtajasta", joka oli ahdistellut naisalaisiaan.

Toimittajat olivat selvittäneet toimitusjohtajan ja muiden ahdistelijoiden tekemisiä. Jutussa käsiteltiin perusteellisesti myös niitä mekanismeja, jotka suojasivat ahdistelijaa työpaikalla ja mahdollistivat ahdistelun jatkumisen vuosien ajan. Vaikka juttu kertoi tapauksista ilman nimiä, artikkeli johti yhden ahdistelijan eli toimitusjohtaja Matti Ahteen paljastumiseen.

Veikkauksen hallituksen teettämät selvitykset osoittivat myöhemmin jutun väitteet tosiksi, ja Veikkauksen hallitus erotti Ahteen. Toimittajat saivat sinnikkäiden ja pitkällisten selvitystensä ansiosta selville uutta tietoa asiasta, joka tavallisesti jää vain ahdistelijan ja uhrin tietoon.

Tuottaja Timo-Erkki Heino on Suomi ylös -- palkat alas -ohjelmassaan taas kerran kurittanut suomalaisia päättäjiä. Yhteiskunnan ylärakenne vaati meitä osallistumaan lamatalkoisiin ja auttamaan Suomea nousuun. Näin tehtiin, mutta kuka hyötyi?

Verotuksella ja tulonsiirroilla on Suomessa perinteisesti tasattu tuloeroja. 1990-luvun loppupuolella tapahtui selvä käänne: verotuksen ja tulonsiirtojen tuloeroja tasaava vaikutus on vähentynyt. Timo-Erkki Heino todistaa väitteensä yksi toisensa jälkeen. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät.

Kun suomalaiset kotitaloudet jaetaan tulojen perusteella kymmenesosiin, desiileihin, niin 1990-luvulla ylimmän eli rikkaimman 10 prosentin tulot kasvoivat monikertaisesti kaikkiin muihin verrattuna. Ahon ja Lipposen hallitusten tekemien leikkauksien takia esimerkiksi lapsilisien ja muiden perhe-etuuksien reaaliarvot ovat 1990-luvulla alentuneet. Ne eivät tasoita tuloeroja enää yhtä paljon kuin aiemmin. Toisaalta poikkeuksellisen voimakas pörssinousu kasvatti osinkoja ja muita pääomatuloja.

Ahon hallituksen tekemä pääomatulojen verouudistus 1993 muutti omaisuustulojen verotuksen erittäin lieväksi. Esimerkiksi osinkotulo tuli saajalleen verovapaaksi. Verouudistus poisti turhia esteitä rikastumisen tieltä. Heinon dokumentti käyttää arkistoja, eri asemissa olevien ihmisten haastatteluja, täydentää kuvaa ja sanaa tilastojen ja grafiikoiden avulla saaden runsaasta aineistosta ehjän kokonaisuuden.

Toimittaja Ari Korvola on pitkän linjan tutkiva journalisti. Jutussa Mistä on pihvi? (MOT 26.2.2001) Korvola käy läpi tilastojen ja jalkautumisen avulla ulkomaisen lihan matkareittejä. Jutussa onnistuttiin myös ennakoimaan Suomen ensimmäinen hullu lehmä -tapaus.

Jutussa Suomen Pankin sallitut elämät katsotaan pankin arkea pääjohtajan lausuntojen takana. Toimittajan tiedonhalu oli Pankille niin hankalaa, että tiedolle syntyi myös tarkka tuntihinta, 500 markkaa. Tosin ensin oli saatava korkeimmasta hallinto-oikeudesta ratkaisu pankin matkalaskujen, ajopäiväkirjojen ja edustustilaisuuksien tositteiden julkisuudesta. Ohjelma oli alun perin tarkoitus esittää 10. joulukuuta 2001, mutta se siirrettiin tällöin esitettäväksi myöhempään ajankohtaan.

Jutuissaan Korvola on tuonut esille uutta tietoa suomalaisesta teollisuudesta, kaupasta ja virkamiestoiminnasta. Hän on käyttänyt monipuolisesti tutkivan journalismin hyvin erilaisia menetelmiä.

(MTV3-STT9

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme