Mainos

Wolt tekee tänä vuonna 9,5 miljoonan euron liikevaihdon – toiminta on tappiollista

Suomalainen ravintolaruoan kotiinkuljetus- ja maksupalvelu Wolt arvioi yltävänsä tänä vuonna 9,5 miljoonan euron liikevaihtoon.

Wolt kertoi tänään ensimmäistä kertaa kattavammin toimintansa taloudellisesta tuloksesta. Vuonna 2016 Woltin liikevaihto oli 3,5 miljoonaa euroa ja vuonna 2015 noin 0,2 miljoonaa euroa. Liikevaihdoksi Wolt kirjaa vain sille jäävän osuuden myynnistä. Woltin liikevaihto muodostuu käyttäjiltä laskutettavien toimituskulujen lisäksi osuudesta ravintoloille synnytetystä myynnistä. Kuluja Woltille puolestaan kertyy tuotekehityksen ja markkinoinnin ohella erityisesti ruokatilauksia kuljettavista läheteistä.

Viime vuonna Wolt teki tappiota 6,5 miljoonaa euroa ja se ennustaa tappioiden jatkuvan myös lähivuosina kasvupanostusten takia. Suomessa Woltin liiketoiminnan kerrotaan kuitenkin nousseen jo kannattavaksi. Suomessa Woltin pääkilpailija on saksalainen Foodora.

“Tekemisessä on ollut todella paljon opeteltavaa. Kehitämme digitaalisia tuotteita asiakkaalle, ravintolalle ja lähetille samalla, kun palvelu pyörii hieman arvaamattoman fyysisen maailman ympärillä. Niin ravintoloiden kassoilla kuin lähettien osalta kaupungin kaduilla”, sanoo Woltin toimitusjohtaja Miki Kuusi. “On ollut monien yritysten ja erehdysten matka päästä tilanteeseen, jossa yhtälö saadaan toimimaan asiakkaalle sujuvasti, ravintolalle ja lähetille kannattavasti ja Woltille kestävästi.”

Suomalaiset ovat tilanneet Woltin kautta ruokaa kotiin tai töihin yli miljoona kertaa ja yli kaksi miljoonaa annosta.

“Woltin tuotetiimi on tehnyt hurjasti töitä esimerkiksi lähettikumppaneille ehdotettavien reittien laskennan ja mahdollisimman helppokäyttöisen lähettien sovelluksen kanssa. Näiden asioiden ansiosta lähetin homma on aiempaa sujuvampaa, mutta silti tekemistä on vielä paljon.”

Woltin lähettikumppanina on toiminut syksyn aikana pelkästään Suomessa noin 500 ihmistä. Omia työntekijöitä Woltilla on nykyään kuudessa maassa noin 90. Suomessa asiakas on syksylllä saanut Wolt-kuljetustilauksen annoksensa keskimäärin 37 minuutissa. Asiakkaiden arvio tyytyväisyydestä tilauksiin on ollut 1–5:n asteikolla 4,5.

“Yksi uusia kiinnostavia tietoja on sekin, että peräti 92 % asiakkaistamme kertoo, ettei olisi tilannut juuri siitä ravintolasta juuri sinä päivänä ilman Woltia”, Kuusi kertoo. “Toisin sanoen: lähes kaikki kauttamme tulevat tilaukset ovat ravintoloille uutta myyntiä. Se on asia, jonka myös ravintolat ovat huomanneet. Yhteistyöstä on aidosti kaikille osapuolille hyötyä.”

Wolt toimii Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa, Virossa, Liettuassa ja avaa lähiviikkoina Latviassa.

Uusimmat

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot