Mainos
Mainos

Yle uudistaa radiotoimintansa

Yleisradio uudistaa suomenkielisen radiotoimintansa organisaatiota.

Ohjelmien tuotanto erotetaan hallinnollisesti ohjelmien lähettämisestä, kun tähän asti kanavat ovat itse sekä tuottaneet että lähettäneet ohjelmistonsa.

Uutta organisaatiota rakennetaan syksyn mittaan, ja uudet kanavat aloittavat lähetyksensä 13.1.2003.

Yleisradion johtaja Seppo Härkönen kertoo, että ohjelmien tuotanto keskitetään vastedes kymmenkuntaan eri aloihin erikoistuneeseen osaamiskeskukseen.

-Osaamiskeskukset tuottavat ohjelmistoa kaikkien kanavien käyttöön. Tämä tekee helpommaksi ohjelmien hyödyntämisen useilla Ylen kanavilla, Härkönen sanoo.

Ohjelmistovalinnoista, tuotannon organisoinnista ja ohjelmien koordinoinnista kanaville vastaa eilen työnsä aloittanut ohjelmistojohtaja Heikki Peltonen. Yleisradion työntekijöiden määrään organisaatiouudistus ei vaikuta.

Nuorten aikuisten digikanava kokeiluun syksyllä

Kanavien kolmijako Ylen Ykköseen, Radiomafiaan ja Radio Suomeen säilyy jatkossakin pääpiirteissään samanlaisena.

Nelosen uutiset kertoi eilen Radiomafian lakkauttamisesta, mikä sai jo tänään aikaan internetiin organisoidun kansalaisliikkeen kanavan puolesta.

Seppo Härkösen mukaan puheet Mafian kuolemasta ovat sangen suuresti liioiteltuja.

-Asiassa on perää sen verran, että kanavan nimi saattaa vaihtua. Nuorisokanava kuuluu ehdottomasti peruspalveluihimme, Härkönen sanoo.

Ylen nuorisokanava pysyy profiililtaan kaupallisia listahittikanavia laajempana. Musiikin uusille ja marginaalisille ilmiöille sekä puheohjelmille on edelleen sijaa.

Myös Ylen Ykkönen ja Radio Suomi uudistavat hieman ilmettään. Ykkönen muuttuu puhepainotteisemmaksi, ja esimerkiksi laajat, taustoittavat uutisjutut siirtyvät Radio Suomen puolelta lähes kokonaan Ykköselle.

Radio Suomi taas muuttuu entistäkin alueellisemmaksi. Maakuntaradiot vastaavat ensi vuoden alusta lähtien ohjelmavirrasta aamukuudesta iltakuuteen, kun paikallisohjelmien osuus on nyt 7-8 tuntia vuorokaudessa.

Uutena kanavana Ylen palettiin tulee digitaalisesti levitettävä nuorten aikuisten kanava, jonka koelähetykset alkavat syksyllä analogisessa verkossa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme