Mainos
Mainos

YouTube ottaa vihapuheen kitkemisen tosissaan – taisteluun mukaan yli 10 tuhatta työntekijää

Videopalvelu Youtube ilmoitti toissapäivänä, että se lisää väkivalta-, ääri- ja vihasisällön kitkemistä palveluissaan. Youtuben toimitusjohtaja Susan Wojcicki sanoo yhtiön virallisessa blogissa, että Youtube aikoo palkata lisää henkilökuntaa sisällön moderointiin.

Moderoinnissa työskentelevän henkilöstön määrän on tarkoitus nousta yli kymmeneen tuhanteen ensi vuonna.

Yhtiö sanoo poistaneensa viimeisen puolen vuoden palvelusta yli 150 000 videota äärimmäisyyssisällön takia. 98 prosenttia poistoista on tapahtunut automatisoidusti.

Wojcicki sanoo myös, että yhtiö ottaa jatkossa entistä tarkemmin huomioon sen, millaisessa yhteydessä mainostajien mainokset näkyvät youtubessa.

***

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme