Mainos
Mainos

Youtube-videoihin automaattiset tekstitykset

Englanninkielisiin Youtube-videoihin on tulossa automaattisesti luodut englanninkieliset tekstitykset. Youtuben omistaja Google ilmoitti Suomen aikaa lauantaina, että se aikoo tekstittää puheentunnistusteknologian avulla kaikki palvelun kymmenet miljoonat englanninkieliset videot.

Tekstitysten ansiosta kuurojen on nykyistä helpompi seurata videoita. Koko Youtuben käyttäjäkunnalle ne tarjoavat todennäköisesti monet hyvät naurut, sillä ilman ihmisen apua luotuihin tekstityksiin tulee väistämättä virheitä.

Googlella työskentelevä kuuro insinööri Ken Harrenstein myöntää, ettei puheentunnistusteknologia toimi täydellisesti ja että hassuja virheitä on siksi odotettavissa.

-Tämä järjestelmä on silti tyhjää parempi, hän kuitenkin toteaa.

Google tavoittelee tekstityksillä myös sitä, että sen on niiden ansiosta helpompi luokitella videoita sisällön perusteella. Näin esimerkiksi mainokset saadaan liittymään nykyistä paremmin videon

(MTV3 - STT - DPA)

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme