Mainos
Mainos

Zuckerbergin kämppäkaverin kallis moka: "Kuuntelin isääni ja kieltäydyin Facebookista"

Facebookin perustajan Mark Zuckerbegin Harvardin kämppäkaveri Joe Green myöntää tehneensä elämänsä kalleimman virheen, kun hän kieltäytyi osallistumasta Facebookin toimintaan palvelun käynnistysvaiheessa.

Brittilehti The Telegraph kertoo teknologiasivuillaan, että kieltäytymisen myötä Green menetti mahdollisuuden ansaita satoja miljoonia dollareita. Tieto näin suuresta "missauksesta" saattaisi harmittaa itse kutakin.

Green ja Zuckerberg asuivat samassa opiskelija-asunnossa Harvardissa vuonna 2004. Zuckerberg oli pyytänyt Greeniä keskeyttämään yliopisto-opintonsa ja aloittamaan työskentelyn Facebookin kanssa.

Green kuitenkin kuunteli isänsä neuvoja ja jäi Harvardiin. Samaan aikaan Zuckerberg aloitti nousunsa yhdeksi maailman tunnetuimmista miljardööreistä. Nyt 27-vuotiaan Zuckerbergin Facebookin arvoksi on arvioitu 13,3 miljardia euroa.

Green kertoo ABC News -uutisille, että Zuckerberg on vinoillut hänelle hänen isänsä neuvoista, mutta entiset kämppäkaverit ovat edelleen läheisiä ystäviä.

Green sanoo, että hän päätti jättää osallistumasta Zuckerbergin Facebook-hankkeeseen, sillä heidän aiempi Facemash-projekti aiheutti heille ongelmia Harvardissa. Alkeellisella Facemash sivustolla arvosteltiin naispuolisia opiskelijoita "kuuma vai ei" -tyyliin.

Mutta ei ole silti tarvetta olla kovin surullisia Greenin puolesta, sillä nykyään hän pyörittää parhaillaan usean miljoonan arvoista Causes-bisnestä, jonka tavoitteena on kannustaa Facebookissa olevia tahoja ehdottamaan hyväntekeväisyyskohteita toisilleen.

Kommentoi

Uusimmat

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme