Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

150 suomalaislasta sairastuu syöpään joka vuosi – rankat hoidot veivät Topiaksen, 8, harrastusmahdollisuudet

Joka vuosi noin 150 suomalaista lasta sairastuu syöpään. Enemmistö paranee, mutta hoidot tarkoittavat usein eristyksiin joutumista ulkomaailmasta.

Lasten yleisimpiä syöpiä ovat leukemiat, aivokasvaimet ja lymfoomat. Vuosittain maassamme syöpään sairastuvista noin 150 lapsesta keskimäärin kolme neljästä paranee.

Rankkojen ja usein pitkienkin hoitojen aikana sairastunut joutuu infektioriskin takia olemaan eristyksissä muusta maailmasta.

– Esimerkiksi leukemiahoidot kestävät keskimäärin kaksi vuotta. Se on lapselle pitkä aika olla poissa vaikkapa koulusta, kaveripiirin tekemisistä ja harrastuksista. Tällöin vertaistuki, virkistys ja hengähdystauot sairaudesta auttavat, Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten hyväksi toimivan Sylva ry:n toiminnanjohtaja Marika Aro kertoo.

Sylva tarjoaa perheille kursseja, virkistyslomia ja vertaistukea. Aron mukaan hoidon onnistumisessa on tärkeää varsinaisten syöpähoitojen lisäksi sujuva arki.

– Kun lapsi tai nuori sairastuu syöpään, vanhemmat, lähiomaiset ja ystävät tarvitsevat käytännön tietoa sairaudesta, tukimuodoista ja kuntoutuksesta.

Vertaistuen voimalla taakka kevenee 

Kahdeksanvuotias Topias sairastui leukemiaan syksyllä 2016. Rankat hoidot ovat vieneet Topiakselta mahdollisuuden jääkiekko- ja jalkapalloharrastuksiin, ja hän liikkuu nyt pyörätuolilla. Hoitovaste leukemiaan on kuitenkin tällä hetkellä hyvä.

– Hoidot ovat edenneet suunnitellusti, ja Topias pääsi koulukokeiluun omaan kouluunsa elokuussa 2017. Kavereiden näkeminen on ollut merkittävä piristys hänelle, omaishoitajana Topiaksen sairastumisesta lähtien toiminut äiti Tanja Vilhunen kertoo.

Topias nähdään Sylvan #erätauko-kampanjan kasvona. Vanhemmat Tanja ja Toni Vilhunen kiittelevät järjestöjä ja tahoja, jotka saattavat hädän keskellä olevia vanhempia yhteen.

– Järjestöt saavat aikaan porukoita, jotka vertaistuen voimalla jaksavat kantaa tätä taakkaa ehkä hiukan keveämmin. Pieni juttu, ymmärtävä katse tai halaus on usein iso asia ja kantaa arjen keskellä.

Topiaksen tarinasta kerrotaan enemmän Sylvan sivuilla.

Tänään 15. helmikuuta vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Päätapahtuma järjestetään niin ikään tänään klo 12–18. Torille levitettävät 153 tuolia edustavat niitä suomalaisia lapsia ja nuoria, jotka ovat edeltävän vuoden aikana sairastuneet tai menehtyneet syöpään. Vastaavia tuolitapahtumia järjestetään myös monilla muilla paikkakunnilla ympäri Suomea.

Lähde: Sylva ry

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme