Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Asentovinokalloisuus yleistyy vauvoilla – tässä syy

Vauvojen nukuttaminen selällään on vähentänyt kätkytkuolemien määrää, mutta johtanut samalla asentovinokalloisuuden yleistymiseen.

– Asentovinokalloisuudella viitataan poikkeavaan vauvan kallon muotoon, joka kehittyy syntymän jälkeen. Tyypillisesti kallo on vino, toiselta puolelta takaraivoa litistynyt. Vaikeimmissa muodoissa saattaa olla epäsymmetriaa kasvojen ja leuan alueella, lastentauteihin erikoistuva lääkäri Henri Aarnivala kertoo Huomenta Suomessa.

Vinokalloisuus ei ole sairaus vaan pikemminkin kosmeettinen ongelma, tosin siihen voi liittyä myös myös purentavirheiden kaltaisia toiminnallisia vaikeuksia. Kaiken taustalla on vauvan pään erittäin nopea kasvutahti ja nukutustavat.

– Kun aivot kasvavat, aivokopan pitää pystyä laajenemaan. Samalla pää on altis ulkoisten voimien muovaavalle vaikutukselle. Jos vauva on aina samassa asennossa selällään ja pitää päätä aina samassa asennossa sama puoli takaraivosta vasten alustaa, alustan paine rajoittaa pään kasvua siihen suuntaan. Muualta pää taas kasvaa enemmän. Siitä tulee se vino muoto. Eli periaatteessa mikään ei ”litistä”, vaan alusta estää sitä kasvua.

Aarnivalta muistuttaa, että vinoakaan kallon muotoa ei kannata pelästyä, sillä kyseessä on pitkälti harmiton vaiva, joka lähes aina palautuu kokonaan.

– Ei ole mitään näyttöä, että siitä olisi pysyvää haittaa aikuisikään.

Joka tapauksessa vauvaa kannattaa välillä hereilläoloaikana pitää mahallaan, sillä se paitsi ehkäisee asentovinokalloisuutta, myös edistää motorista kehitystä. Ja kun lapsi oppii nopeammin ryömimään ja istumaan, vinokalloisuuden riski pienenee entisestään.

– Ei tästä kannata kuitenkaan ottaa älytöntä stressiä. Pidetään prioriteetit mielessä: tärkeintä on kätkytkuoleman ehkäisemiseksi nukuttaa lapset selällään. Sen jälkeen voidaan miettiä näitä muita asioita, Aarnivala sanoo.

Uusimmat: Lifestyle

Huumori

Joulu

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot