Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Astmaatikonkin pitää hengästyä – ”Liikunta ihan yhtä tärkeää kuin lääkkeet”

Kun Anneli Weckman aikoinaan sairastui astmaan alle kouluikäisenä, hän joutui luopumaan liikuntaharrastuksistaan ja jopa jäämään välillä koulusta pois. Nykyään liikunta päin vastoin kuuluu astman hoitoon.

– Leikkikoulu ja uintiharrastukset piti lopettaa. Talvipakkasella ei voinut mennä kouluun – olin toista kuukauttakin pois koulusta, Huomenta Suomessa vieraillut Anneli Weckman kertasi astman vaikutuksia elämäänsä alle kouluikäisenä vuosikymmeniä sitten.

Allergia- ja astmaliiton asiantuntija Kaisa Toikko kertoo, että nykyään asetelma on kääntynyt päinvastoin.

– Nykyisin liikunta ehdottomasti kuuluu astman hoitoon yhtä tärkeänä kuin lääkkeet, Toikko totesi lähetyksessä.

Liikunta pysyy turvallisena, kun astmaatikon lääkehoito on kunnossa ja avaava lääke aina mukana. Oma peruskunto ja aikaisempi liikuntahistoria on tietysti huomioitava, mutta harjoittelun olisi hyvä olla nousujohteista eli koventua hieman koko ajan.

– Se on ikään kuin venyttelyä keuhkoille, kun hengästytään kunnolla, Toikko sanoi.

Kun Anneli aikanaan sairastui, astmalääkkeitä ei ollut tarjolla. Sen sijaan potilaita kehotettiin lepäämään, höyryhengittämään ja nukkumaan yläasennossa.

– 70-luvulla alkoi tulla kortisonitabletteja ja avaavaa lääkettä. Silloinkaan ei ollut vielä yhdistelmälääkkeitä, Anneli muisteli.

Enää astma ei rajoita Annelin elämää ollenkaan. Astmaatikko voikin joitakin sukelluksen kaltaisia marginaalilajeja lukuun ottamatta liikkua oikeastaan ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin.

– Aerobinen liikunta – kävely, uinti, pyöräily, juoksu oman kunnon mukaan – on yksi. Sitten lihaskuntoharjoittelua, jotta ryhti pysyy hyvänä ja keuhkoilla on tilaa hengittää, Toikko kuvaili astmaatikolle sopivia lajeja.

Jos astmaan liittyy allergista taipumusta, keväinen siitepölyaika rajoittaa elämää jonkin verran.

– Silloin ei välttämättä ulkolenkkeily sovi, ja peruslääkitystä onkin hyvä nostaa hyvissä ajoin. Väliaikaisesti voi siirtyä vaikka sisätiloihin liikkumaan, jos ulkona oireilee, Toikko sanoi.

Miten muut ihmiset voivat ottaa astmaatikot huomioon julkisilla paikoilla liikkuessaan? Katso video ylhäältä.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme