Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Miksi mahaa vääntää? Kahdeksan syytä ripuliin

Löysä uloste voi johtua esimerkiksi pilaantuneesta ruoasta, kroonisesta sairaudesta tai lääkityksestä.

Yllä olevalla videolla kerrotaan, että fruktaani on useimpien ”gluteeniherkkien” vatsavaivojen taustalla.

Jos ripuli on saanut alkunsa esimerkiksi pilaantuneen ruoan välityksellä tarttuneista pöpöistä, se iskee yleensä nopeasti ja menee muutamassa päivässä ohi.

Jos ripuli ei ole aiheutunut tartunnasta, se voi johtua jostakin kroonisesta taudista tai olla vaikka lääkityksen sivuvaikutusta. Oli aiheuttaja mikä tahansa, yleensä ripulia voidaan kuitenkin hoitaa. 

Alla kerrotaan yleisimpiä syitä ripulin oireisiin ja sen välttämiseksi.

1. Ruokamyrkytys

Bakteerit, virukset ja loiset päätyvät elimistöömme pääosin pilaantuneen ruoan välityksellä. Ruokamyrkytykseen voi liittyä ripulin lisäksi voimakkaita vatsakipuja ja oksentamista. 

E. kolibakteeri, salmonella, kampylobakteeri ja listeria ovat esimerkkejä bakteereista, jotka aiheuttavat ripulia. Ne voivat tarttua huonosti kypsennetystä lihasta ja äyriäisistä, pastöroimattomasta maidosta ja huonosti säilötystä ruoasta yleensäkin.

Kannattaa pestä kasvikset ja hedelmät hyvin ennen käyttöä ja kypsentää liha, siipikarja ja kala aina hyvin. Muista myös pestä kädet ja ruoan käsittelyyn käytettävät pinnat hyvin.

2. Virustartunta

Norovirus on kenties yleisin ripulia aiheuttava virus. Se tarttuu nopeasti henkilöstä toiseen esimerkiksi laivaristeilyillä tai majoituspaikoissa, toisinaan myös sairaaloissa ja oppilaitoksissa.

Virusta voi yrittää välttää pesemällä käsiä usein ja noudattamalla hyvää hygieniaa ruoan kanssa.

3. Matka

Lomamatkan aikana voi saada helpostikin niin sanotun turistiripulin, jossa elimistöön niin ikään on päässyt jokin bakteeri ruoasta tai juomasta. Matkalla on myös suurempi riski siihen, että uimavedestä tarttuu mukaan jokin ripulia aiheuttava bakteeri, virus tai alkueläin. 

Turistiripulin riskiä voi pienentää valikoimalla, mitä syö ja missä. Erityisesti kannattaa välttää jääkuutioita, pullottamattomia juomia tai pakkaamatonta maitoa, kylmiä tai puutteellisesti kuumennettuja liha-, kala-, äyriäis- ja munaruokia ja majoneesipohjaisia salaatteja. Riskinsä on myös pesemättömissä tai vesijohtovedellä pestyissä hedelmissä ja vihanneksissa.

4. Lääkitys

Jotkin lääkkeet voivat itsessään aiheuttaa ripulia. Esimerkiksi antibiootit vaikuttavat myös suoliston hyvään bakteerikantaan ja heikentävät sitä. Ruoansulatusvaivoja ja ripulin oireita voi tulla myös tietyistä verenpaine-, syöpä-, diabetes- ja tulehduskipulääkkeistä.

5. Ruokainteroleranssi

Vajaalla viidesosalla suomalaisista on laktoosi-intoleranssi. Se ei ole allergia, vaan siinä suolisto on kykenemätön pilkkomaan maitotuotteiden sisältämää maitosokeria, laktoosia. Laktoosipitoisten maitotuotteiden syöminen aiheuttaa tällöin yleensä tunnin tai parin viiveellä vatsakipuja ja ripulin.

Myös hedelmäsokerille eli fruktoosille voi kehittyä intoleranssi, samoin joillekin keinotekoisille makeutusaineille. 

Ripulia aiheuttavien ruokien syömistä kannattaa vain yksinkertaisesti välttää. 

6. Ärtyvän suolen oireyhtymä IBS

Ärtyneen suolen oireyhtymä on toiminnallinen suolistovaiva, jonka oireisiin lukeutuu turvotusta, ripulia, ummetusta ja yleistä epämukavuutta vatsassa ja suolistossa. Siitä kärsii noin 300 000 suomalaista.

Joillakin oireet painottuvat enemmän löysään ulosteeseen, toisilla taas ummetukseen. Usein oireet vaihtelevat jommankumman välillä.

Oireyhtymän aiheuttajaa ei tarkalleen tiedetä, mutta jos tietyt ruoka-aineet tuntuvat pahentavan sitä, kannattaa niitä vähentää omasta ruokavaliostaan. Esimerkiksi FODMAP-ruokavaliosta voi olla apua.

7. Keliakia

Keliakia on autoimmuunitauti, jota sairastava kärsii turvotuksesta, väsymyksestä, pahoinvoinnista, ilmavaivoista ja ripulista syötyään gluteenia. Vehnä, ohra ja ruis eivät sovi keliakiaa sairastavalle. Siksi gluteeniton ruokavalio on välttämätön. 

8. Tulehduksellinen suolistosairaus

Tulehduksellisia suolistosairauksia ovat Crohnin tauti ja haavainen paksusuolentulehdus. Molempien tautien oireisiin liittyy ripulia. Niitä voidaan hoitaa lääkityksellä ja ruokavaliolla.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme