Mainos
Mainos
Hyvää elämää kansikuva

Nämä ovat suomalaisten suosikkilomakohteet – ”Pelkkä ranta ei enää riitä”

Aurinkoon haluavat suomalaiset lähtevät mieluiten Välimerelle.

Suomalaisten suosikkikohteet ulkomailla eivät juuri muutu: Kreikka on aurinkolomien ehdoton ykkönen vuodesta toiseen. Tänä vuonna se on kasvattanut suosiotaan kymmenen prosenttia edellisvuoteen nähden.

– Kreikka on takuuvarma tuote. Se on tuttu, toimii, siellä on hyvä infrastruktuuri – se on matkailumaa ihan sanan varsinaisessa merkityksessä. Siellä on myöskin myöskin hyvää ruokaa ja paljon tekemistä. Suomalaiselle kohteessa pitää olla myöskin tekemistä, pelkkä ranta ei enää riitä, toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Suomen matkatoimistoalan liitto ry:stä kertoi Huomenta Suomessa.

Suosiotaan on jälleen kasvattamassa myös Bulgaria, joka oli jo hetkeksi hiipunut. Myös Turkissa käydään edelleen, mutta poliittisista syistä vähemmän kuin ennen.

– Matkanjärjestäjät ovat suhteuttaneet tarjontaansa niin, että se tuntuu olevan nyt kohdillaan: ne matkat, joita sinne tällä hetkellä myydään, ovat myyneet hyvin. Siinä mielessä Turkilla on edelleen uskollinen asiakaskuntansa.

Jos haluaa väljemmille vesille, Välimeren alueelta löytyy sellaisiakin. Mäki-Fränti nostaa esille esimerkiksi suosiotaan kasvattaneen Kroatian ja Montenegron ja uumoilee, että myös Albania on tulevaisuuden matkailumaa.

– Ja Espanjastakin löytyy paljon rantakaistaleita, jotka eivät ole täpötäynnä, Mäki-Fränti huomauttaa.

Kaupungeista suomalaisia vetävät puoleensa esimerkiksi Rooma, Barcelona, Pariisi, Lontoo, Praha, Riika ja Nizza. Sekä tietysti se kaikkein läheisin: Tallinna.

– Sitähän kutsutaan etelä-Helsingiksi, koska sinne on helppo piipahtaa päivämatkalle tai pidemmäksikin aikaa.

Vieläkö kesälle saa äkkilähtöjä? Katso video ylhäältä.

Uusimmat: Lifestyle

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme